Tero Afrikassa

Se on siinä!

2007-10-05T13:56:00.000+03:00

Elämä alkaa löytämään uransa täällä Suomessa. Tutut ja sukulaiset on moikattu ja työttöman arki alkanut. Afrikantähti -ohjelma päättyi syyskuun loppuun ja kävin ilmottautumassa työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Ihan vakavissaan en kylläkään työtä enää hae, kun sellainen luvattiin jo pari viikkoa sitten. Aloitan työt opettajana helluntaiherätyksen Iso Kirja raamattuopistolla Keuruulla joulukuun alussa. Sitä ennen on siellä jo pari viikonloppukurssia opetettavana ja asunnon etsiminenkin on ohjelmassa. Eli erityisen työttömänä ei ehdi olemaan. Käyn vielä myös Englannissa moikkaamassa Newbouldeja eli siskoni perhettä, enkä vähiten heidän puolivuotiasta poikaansa Samuelia.

Ajatuksena oli jatkaa bloggaamista täältä Suomesta käsin, mutta käytäntö on osoittanut, ettei julkaisukelpoista asiaa tule kovin usein mieleen. Ja jos tuleekin, niin laiskana miehenä en jaksa niistä kirjoittaa. Täytynee nyt siis luovuttaa ja tyytyä jakamaan elämäänsä muiden kanssa eri tavoilla. Sähköpostia saa kirjoitella edelleen. Osoite on tjtausta(at)gmail.com. Blogi säilyy edelleen verkossa ja suosittelen vierailemista Afrikan ihmisten kotisivuilla, joihin löytyy linkit tuosta vasemmalta.

Niin, kuvassa on perheeni. Siskoni Minna ja Merja, Merjan poika Samuel, Äiti, Isä, Merjan mies Richard ja minä.

Kwaheri kuanana!

Suomi

2007-09-09T21:30:00.000+03:00

Afrikka on nyt takana. Perjantai meni tiiviisti matkustaessa ja Suomeen saavuin illalla yhdeltätoista. Vastaanottamassa oli jo lentokentällä Kouvolan kavereita ja kotona Lempäälässä oli vanhemmat, molemmat siskot ja isosiskon poika Samuel. Kuvassa Samuel on enonsa sylissä!

Ja mitäs nyt, kun Afrikka on ohi? En tiedä! Syyskuu menee vielä Afrikantähti -projektin puitteissa: lopputyötä kirjoitellessa ja lähijaksolla Anjalankoskella. Lokakuussa jään virallisesti työttömäksi. Aikomuksena ei ole olla pitkään työttömänä, joten yritän keksiä jotain mielekästä. Jos sinulla on jotain mielessä, niin ota yhteyttä.

"Tero Afrikassa" -blogi päättyy nyt tähän. Sen verran olen kuitenkin innostunut jakamaan elämääni muiden kanssa, että ajattelin jatkaa bloggaamista muissa merkeissä. Osoite säilyy samana, mutta muutan ulkoasua ja hiukan tyyliä. En aio kirjoittaa enää matkapäiväkirjaa, vaan lähinnä jakaa pohdintojani, viisauttani ja tyhmyyttäni. Arvioikaa sitten itse.

Suuri kiitos tässä vaiheessa kaikille matkan tukijoille: rahoittajille, rohkaisijoille ja esirukoilijoille. Ja myös teille kaikille blogini lukijoille. Laskurin numero on kasvanut rohkaisevasti. Ilman teitä en olisi jaksanut kirjoittaa ylös matkan vaiheita. Nyt ne on kumminkin tallessa netissä.

Kiitos ja kuulemiin!

Tero

Viikko

2007-09-01T13:28:00.000+03:00

Tassa on menneen viikon tyomaani. Kampala School of Theologyn diploma -kurssin oppilaat, joille opetin seurakuntien istuttamisesta. Joukossa oli useita, jotka olivat jo perustaneet seurakuntia. Toiset jo melkein kymmenen. Uusien seurakuntien istuttaminen ei ole taalla vaikeaa, enka yrittanyt sita saada silta kuulostamaankaan. Kerroin erilaisista tavoista tehda sita ja ajatusten vaihtaminen oppilaiden kanssa oli antoisaa. Nyt on opetukset ohi ja tyon alla on projektien tarkastaminen. Jalleen aika hauskaa puuhaa, koska oppilaiden kirjallinen englannin kielen taito on viela huonompi kuin heidan puhumisensa. Holy Spirit = Holy Sprite jne.

Iltapaivisin annoin erilaisia ryhmatoita ja oppilaat menivat afrikkalaiseen tapaa puun alle niita pohtimaan.

Taalla Kampalassa on kansainvalinen tunnelma. Kuvassa vapaaehtoistyota tekeva Tuija Kamppi Australiasta. Taustalla Hannu Happonen, jonka juuret ovat Suomen lisaksi Kanadassa. Hannun ja Millan toimistossa on tullut vietettya aikaa, koska nettiyhteydet pelaavat siella useimmiten, kuten nyt. Toimisto on rakennettu kontista, mika on aika tyypillista Afrikassa.

Viikon paasta olen jo Suomessa! Keskiviikkona matkustan Keniaan, josta lentoni lahtee perjantaina Suomeen. Pari yota olen Sami ja Paula Konttisen luona Nairobissa.

Pian nahdaan!

Tero

Uganda

2007-08-24T13:30:00.000+03:00

Ensimmainen viikko on takana Ugandassa. Oli mielenkiintoista tulla taas uuteen maahan, mutta eipa tama niin kovin erilainen ole Keniaan ja Tansaniaan verrattuna. Ainakaan Suomen perspektiivista. Happosen Hannu ja Milla perheineen ovat taalla Raamattukoulu/AIDS/kasityoprojekteissa, minka lomassa he ovat myos ruokkineet minut. Asun raamattukoulun Guest housessa, mika on ihan ok paikka. Samalla maella asuvat myos Pertti ja Heidi Soderlund ja heidan tyttarensa Ellen, seka Heinoset, jotka ovat parhaillaan Suomessa. Soderlundien esikoistyttoon Daisyyn tutustuin jo Sansibarilla, kun majoituin siella heidan perheessaan. Pertin isa oli legendaarinen Ake Soderlund, joten nyt on heita lahetystyossa Afrikassa jo kolmannessa polvessa (neljannessa jos lasketaan Matin ja Daisyn pikkupojat). Olen tutustunut talla viikolla hiukan Kampalan liikenneruuhkiin ja taalla tehtavaan Fidan tyohon. Yhdessa AIDS-seminaarissa olin oppimassa ja eilen olin konferessissa eraassa kylassa...Ajoimme vajaat 2 tuntia lanteen Kampalasta ja saavuimme kylaan, jonka nimen olen jo unohtanut. Olimme paikalla vaan hiukan liian ajoissa ja odottelimme paikan paalla viela reilun tunnin, ennenkuin yleisoa oli paikalla edes kohtuullisesti. Paikalla oli useampia pastoreita ja mina nuorimpana sain aloittaa. Pikku hiljaa vakea tuli paikalle mukavasti ja kolmannen pastorin alottaessa oli sali jo taynna (n. 250 hloa). Yhteensa viisi saarnaa, useampia kuoroja, rukousta, terveisia ym. puheenvuoroja ja ei yhtaan taukoa! Siina meni se paiva mukavasti. En ole aiemmin ollutkaan kokouksessa, joka kestaa yli 7 tuntia. Onneksi oli elavia puheita ja lauluja ja vetta mukana. Kenellakaan ei ollut kiire pois.

Konferenssi oli erityisen virkistava hengellisesti. Neljannen saarnan jalkeen oli rukouspalvelua ja siina sain itsekin paljon. Erityisen tarkea konferenssin onnistuminen oli jarjestavalle seurakunnalle, jonka pastori oli kuollut n. viikkoa aiemmin autokolarissa. Nuori leski oli mukana melkoisen lapsikatraan kanssa, joista osa oli pastorin AIDSiin menehtyneen veljen lapsia.

Pertti Soderlund oli konferenssin paapuhuja ja piti viimeisen saarnan. Hanta tulkkaamassa oli Sunday, joka itse piti edellisen saarnan. Kuten voitte huomata paidan housuista karkaamisesta, Sundaylla oli vauhtia puheessa. Samaten konferenssissa puhui Malawilais-Norjalainen Steven, joka oli hiessa hankin puheensa jalkeen. Aloin epailla omaa sopivuuttani Ugandan vauhtisaarnaajien joukkoon, mutta pian palaan nukuttamaan Suomalaisia rauhallisella tyylillani.

Tero

Kuvia

2007-08-24T12:57:00.000+03:00

Nyt saa taas kuvia blogiin. Tosin ei minun kannettavasta, mutta lataan niita nyt Happosten koneelta Ugandasta. Tassa viela muutama kuva Tangasta, Tansaniasta.Salokiven perhe asui naapurissa ja vastasi meikalaisen ruokahuollosta ja vapaa-ajan toiminnasta. Tommi on laakari ja Maija terapeutti, joten mitaan hataa ei ollut.

Tommi sai pelikaverin squashiin. Se oli eka kerta minulle ja tulos oli sen mukaista. Pelattiin useampana paivana, enka voittanut eraakaan. Tarkkaavaiset voivat huomata runsaan hikoilun pelivaatteissani.

Salokivet ja Murtosen (joiden asunnossa majoituin heidan Suomi-lomansa aikana) ovat tyossa vammaisprojektissa Tangassa. Kavin toimistolla pari kertaa ja tutustuin hiukan Tansanian vammaisten maailmaan. Paljon on haasteita, mutta jossain on jo menty eteenpain (ymparipyorea arvio, mutta en tosiaan kovin tarkkaan tieda).

Harry asui pihallani Tangassa. Se osasi melkoisen maaran erilaisia aania, joita se tykkasi erityisesti aamulla paastella. Auton aanet loytyi varashalyttimesta piippiin, eri lintujen aanet Harry hallitsi myos samaten kuin useita swahilin ja muiden kielten sanoja. Valilla se huuteli entisia omistajiaan nimelta. Muutaman kerran Harry onnistui hamaamaan meikalaistakin.

Tero

Tanga

2007-08-15T23:50:00.000+03:00

Viimeiset 10 päivää meni Tangassa. Tanga on rauhallinen kaupunki Darin ja Mombasan puolivälissä Tansanian puolella. Valmistelin opetusmateriaalia Ugandaan ja vietin aikaa Salokiven perheen kanssa.

Nyt olen takaisin Darissa. Fidan tarjoama lähtölounas on syöty ja edessä viimeinen yö Tansaniassa (kunnes joskus ehkä palaan). Huomenna lennän aamupäivällä Kampalaan, Ugandaan. Ihan mielenkiinnolla odotan tulevaa, mutta samalla on hiukan haikea jättää täällä jo tutuksi tulleet ihmiset taakseen.

Blogiin ei pysty nyt lisäämään kuvia, joten vian korjaantumista odotellessa on tyydyttävä sanalliseen viestintään. Nyt on päällimmäisenä sanana mielessä "väsymys". Sitä vastaan on kuitenkin taisteltava vielä hetki, että saan pakattua n. 25kg tavaroita 20kg kiintiöön (tai päätettävä mitä jätän tänne).

Tero

Leijona

2007-08-04T00:03:00.000+03:00

Siinä se nyt on! Jälleen on yksi asia tehty elämässä pois päätä vaivaamasta. Leijona on nähty villinä luonnossa ja vielä kuvattu. Itse asiassa Serengetissä ja Ngorongorolla näin useita leijonia ja otin niistä kymmeniä kuvia. Seuraavaksi voi ottaa jonkun uuden tavoitteen elämälle.

Safarielämä on jännää. Ngorongoron kraaterin reunalla oli camping-alue, jossa yövyimme yhden yön. Samaa aluetta käytti myös kolme norsua ruokailuunsa. Norsu ei ole yleensä kovin aggressiivinen, mutta leirintäalueen asukkaat onnistuivat hermostuttamaan otuksen kun menivät kuvaamaan liian läheltä. Norsu jahtasi ihmisiä parikymmentä metriä ja luovutti sitten. Tai ehkä totesi voittaneensa, kun ihmiset vielä jatkoivat juoksuaan eri suuntiin. Pimeän laskeuduttua tuli toinen vierailija (tai oikeastaan isäntä) meitä lähelle. Iltaa istuessamme teltan edessä havaitsime yllättäen puhvelin syövän muina miehinä ruohoa vain 10m päässä meistä. Opas kiiruhti jo varoittamaan meitä, koska puhveli hyökkää hanakasti ihmisenkin päälle. Tämä kaveri oli kuitenkin rauhallinen. Välillä se tuijotti meitä, mutta enimmäkseen me sitä.

Maisemat on Serengetissä hienot. Ngorongoro on myös jo nähtävyys sinänsä: Tulivuoren kraateri, mikä on täynnä elämää.

Matkaseura oli ihan kunnollista. Kuskin ja oppaan lisäksi Land Cruiserissamme matkasi kaksi Tamperelaista tyttöä ja kaksi Amerikkalaista poikaa. Tapasin tämän porukan Mwanzassa ja kun jaoimme kulut viidestään, tuli matkan hinnaksi lopulta aika kohtuullinen summa rahaa (390$ mitä halvemmalla ei kahden yön safaria pysty tekemään).

Eläimiä oli monenlaisia. Osa on saaliita ja osa saalistajia. Kuvassa Thompsonin gaselleja (kai).

Norsut ovat melkoisia metsämiehiä. Puusta yleensä näkee, onko norsu käynyt sitä syömässä vai ei. Isotkin oksat joutuvat taipumaan kun norsulla on nälkä.

Kirahvin perspektiivi on erilainen kuin useimpien muiden eläimien. Tämänkin kuvan kirahvipariskunta katseli meitä alaspäin.

Emme olleet suinkaan ainoita safarimatkaajia Serengetissä. Tällä hetkellä on huippusesonki safaribisneksessä. Alue on kuitenkin niin laaja, ettei minua erityisemmin häirinnyt toiset matkaajat.

Gepardi oli hieno bongata. Se oli leijonan ja leopardin kanssa ykkösenä toivelistalla eläimistä, joita haluaisin nähdä. Kuvan gepardi oli kaverinsa kanssa pyydystänyt Thompsonin gadellin ja oli sitä juuri syömässä kun saavuimme seuraamaan sen ruokailutottumuksia.

Lopuksi pieni havaintotehtävä: Yritä löytää leopardi tästä kuvasta. Oli se elävänäkin vaikea huomata, myönnän.

Kaiken kaikkiaan safari meni ihan nappiin. Eläimiä nähtiin enemmän kuin uskalsi toivoa. Kaikki alueella elävät isommat otukset tuli bongattua. Ainoa pikku minus oli sää. Täällä Tansaniassa on sadellut hiukan viime päivinä vaikka ei olekaan sadeaika. Ja Ngorongoron kraaterin reunalla oli kylmä. Se on 3500m merenpinnan yläpuolella ja illalla lämpötila laski lähes nollaan. Onneksi oli hyvä makuupussi ja lämmintä vaatetta mukana.

Tero

Vielä Tazengwasta

2007-08-03T19:24:00.000+03:00

Viimeksi en saanut laitettua ihan kaikkia kuvia tänne blogiin, joten jatkan vielä parilla jotka on Nzegasta ja Tazengwasta. Safarikuvat on jo otettu, mutta näillä Onnelan yhteyksillä ei tällä hetkellä kärsivällisyys riitä niiden blogiin lataamiseksi. Olen nyt siis Darissa. Lensin Mwanzasta keskiviikkona ja Afrikantähteläistapaaminen on nyt jo kutakuinkin ohi. Huomenna tai sunnuntaina jatkan Tangaan tappamaan aikaa ja valmistelemaan opetuksia Ugandaa varten. Mutta sitä ennen pari muistoa viikkojen takaa...
Tazengwan raamattukoulun oppilaat käyvät kerran viikossa evankelioimassa Nzegan kaupungissa ja ympäristökylissä. Työn tuloksena on syntynyt mm. tämä pieni seurakunta kaupungin laidalle. Seurakunnan pastorina on Anna, joka opiskelee samalla viimeistä vuotta raamattukoululla. Työ menestyy edelleen. Aluksi seurakunta kokoontui puolivalmiin talon yhdessä huoneessa, mutta nyt on rakennettu talon eteen pressukatos, missä kokoukset pidetään. Anna pyysi minua saarnaamaan kirkossaan eräänä sunnuntaina ja mielestäni puhuinkin yhden elämäni parhaista saarnoista. Jäi kaikin puolin hyvä mieli (ainakin itselleni).

Täällä Afrikassa löytää itsensä uudenlaisista rooleista. Työväenluokkaisen perheen poikana oli aika erikoista palkata palvelija! Tai korrektimmin: "apulainen". Sellainen minulla kuitenkin oli Tazengwassa kahden viikon ajan. Apulaisenkin nimi oli Anna. Hän laittoi minulle ruoan, tiskasi, pesi pyykit, siivosi yms. Kaikki meni jouhevasti vaikka yhteisenä kielenä olikin swahilin, englannin ja viittomakielen sekoitus. Anna on vakituisemmin Tuokkolan pariskunnan apulainen, joten työ sujui rutiinilla. Jos ei keksi mitään muuta syytä tulla työhön Afrikkaan niin sellainen voisi olla kotitaloustöiden vähyys. Minä en ole seitsemään kuukauteen laittanut ruokaa tai tiskannut kertaakaan! Siivouksetkin voi laskea yhdellä kädellä. Työ on täällä halpaa, nääs!

Tero

Täällä taas!

2007-07-26T16:24:00.000+03:00

Hiljaisuus on nyt ohi. Palasin sunnuntaina Tazengwasta Mwanzaan ja niinkuin ounastelin, viimeiset 2,5 viikkoa olin ilman nettiyhteyttä. Muuten Tazengwan raamattukoululla oli ihan mukavaa. Oppilaat oli samoja kuin viimeksi. Tosin yksi oli joutunut tällä välin jättämään koulun kesken ja yksi oppilas lähti kesken kurssin, kun hänen äitinsä kuoli. Kun tulin Mwanzaan tuttuun guesthouseen, niin ensimmäisenä päivänä apulainen joutui lähtemään kesken päivän kotiin, kun hänen äitinsä kuoli! Vielä en koe syyllisyyttä tapahtumista, mutta olihan tuo aikamoinen sattuma muutaman päivän sisälle.

Tämän viikon olen tähän asti viettänyt aikaa Villikan perheen kanssa ja yrittänyt metsästää kohtuuhintaista Safaria Serengetiin. Nyt tuntuisi olevan lupaava tarjous ilmassa. Itseasiassa sovin jo kahden suomalaistytön ja kahden amerikkalaispojan kanssa, että menemme porukalla, jolloin matkan kustannukset jakaantuvat kivasti. Pari kertaa on tosin ollut jo lupaava tilanne aiemminkin, mutta lopulta matka ei toteutunutkaan. Ehkä kuitenkin ensi kerralla pääsette ihailemaa leijonan kuvaa tästä blogista. Sen näkeminen on nimittäin tullut minulle jo hiukan pakkomielteeksi.

Kuvien lataamisessa oli vähän ongelmia, mutta kaksi sain laitettua:
Ensimmäisessä kuvassa on Magoti, Tazengan raamattukoulun yksi englannin opettaja. Kaveri tykästyi minuun kovasti ja vietimmekin jonkin verran aikaa yhdessä. Magoti on minun ikäinen ja myöskin sinkku (mikä ei ole ihan tavallista täällä). Huomaa erityisesti kravatti! Se ei ole huumorimielellä laitettu, vaan täällä kravatin pituus vaihtelee kuvan kaltaisesta lähes polvipituisiin.

Nyt olen siis Mwanzassa ja täällä voi todeta auringon laskevan Victoria-järveen. Maisemiltaan erikoinen kaupunki kaikinpuolin. Kumpuilevan maaston kuorruttaa erilaiset kivijärkäleläjät ja niiden välissä on rakennettu jyrkillekin rinteille asumuksia. Mwanza on Tansania toiseksi suurin kaupunki (n.1milj. as.), joten kaikki tonttimaa otetaan käyttöön.

Vielä muutamia viikkoja ihailen Afrikan maisemia, mutta 7.9. lähestyy. Seuraavaksi suuntaan Dariin, jossa tapaan Timo "Afrikantähti" Heikkilän ja uuden projektisihteerin, Petran. Ugandan raamattukoululla on opetusvastuut varmistunut alkavakaksi 25.8., joten sitä ennen pitää keksiä vielä jotain mielenkiintoista tämän safarin lisäksi.

Tero

Linja-autossa...

2007-07-04T19:17:00.000+03:00

...on myös tunnelmaa. Se tulee taas testattua Tansanian ja Kenian teillä. Reilu viikko Darissa vierähti mukavasti. Joka päivä pelasin tennistä 1-3 tuntia ja söin ruhtinaallisesti. Viikko sisälsi Fidalaisten lähtö- ja tulojuhlia, joten sekin edesauttoi hyvissä ruuissa pysymistä. Söin sellaisia herkkuja etten Suomessa ole ikinään syönyt. Mm. sushia söin ekaa kertaa. Darissa on luksusta aika hyvin kehitysmaaksi. Nyt on aika jättää hyvästit suurkaupungin vilinälle, kun suuntaan matkani Tazengwan raamattukoululle. Paikka on jo tuttu, mutta nyt olen siellä ilman valkoisten seuraa, kun Tuokkolat ovat Suomessa lomalla. Uskon kyllä pärjääväni hyvin, koska kuviot tulivat jo tutuksi viime käynnillä. Matka sinne on kuitenkin aika pitkä ja joudun tekemään sen Kenian kautta, koska tarvitsen lisäaikaa viisumiini. Huomenna starttaan matkaan aamuviideltä. Bussi köröttelee sitten Nairobin kautta Mwanzaan ja on siellä joidenkin arvioiden mukaan perjantaina puoliltapäivin. Eli se pätkä on n. 30 tuntia. Sitten jatkan Mwanzasta Nzegaan, joka on Tazengwan vieressä oleva kaupunki. Sekin pätkä kestää useita tunteja, joten saan varmaan busseista tarpeekseni vähäksi aikaa. Sain kuulla, että Tazengwan ainoa nettiyhteys, joka on raamattukoululla on salamaniskun johdosta poikki. Saattaa siis olla, että raportoin seuraavaksi yli kahden viikon kuluttua. Saapa nähdä.

Laitan vielä muutaman kuvan, jotka on otettu pääasiassa Sansibarilla kesäkuun lopulla.
Viimeinen kuukausi Sansibarilla oli aktiivista seurakunnissa opettamista. Siinä hommassa tarvitsin tulkin ja eräs nuorisokeskuksen opettajista, Chesco palveli siinä tehtävässä useasti.

Jalkapalloa seurasin edelleen. Nuorisokeskuksen joukkue on edelleen hyvässä vireessä ja on matkalla viimeiseen nousukarsintavaiheeseen monimutkaisessa sarjajärjestelmässä. Heillä on nyt mahdollisuus nousta toiseksi ylimmälle sarjatasolle.

Kontsaksilla elettiin pääasiassa sovussa, vaikkakin tässä apulaisten poika, Shabani ampuu imukuppinuolella provokatiivisesti Gabrielia hanuriin.

Leppäsen Mikko ja vaimonsa Petra totesivat, että olen laihtunut ihan hirveästi täällä Afrikassa. Nyt kun tulin Dariin, kävin lopulta vaa'assa ja toden totta: Afrikaan on jäänyt 7 kiloa Teroa.

Viimeiset silmäykset mereen. Tässä ZanAirin kone on laskeutumassa Dariin. Tuolla lahden pohjukassa on Onnela, josta nyt tätä kirjoittelen. Ihan viimeistä kertaa en Intian valtamerta näe, sillä olen tulossa käymään vielä elokuun alussa. Sitä ennen siis pieni maaseutukierros.

Tero

Se Sansibarista

2007-06-27T21:50:00.000+03:00

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Mutta onneksi kiva voi tehdä tilaa toiselle kivalle. Sansibar jäi jo näkymättömiin ja laskeuduin Dariin tänään puolitapäivin. Varmaan huomenaamuna ihmettelee, että mistä sitä oikein herää, sen verran kerkisin kotiutumaan Kontsaksien kotiin. No, herään huomenna Lepojärvien kivasta kodista Onnelassa. Ei ole huono paikka startata uuteen päivään. Olen täällä ollut jo aiemminkin pari yötä, mutta nyt näyttää siltä, että viivyn kokonaisen viikon. Tosin viisumi pitäisi uusia ja se saattaa vaatia pikaisen ulkomaanmatkan. Saapa nähdä. 9.7. alkaa kumminkin Apostolien tekojen opetukset Tazengwassa, joten siihen mennessä pitäisi olla sekä opetusmateriaalit että viisumiasiat järjestyksessä.

Vanhoja ja uusia tuttavuuksia on tullut vastaan viime päivinä taas kivasti. Leppäsen Mikko tuli vaimonsa Petran kanssa sunnuntaina Kontsaksien luo Sansibarille. Oli kiva moikata pitkästä aikaa. Tänään tutustuin Villikan perheeseen, jotka ovat tulleet Tansaniaan lähetystyöhön. He aikovat asettua Mwanzaan, mutta alkuun menee muutama päivä Darissa. Muutama Afrikantähteläinenkin tuli moikattua tänään Suomen Tansanian suurlähettilään läksiäisissä.

Tero

Liikkuminen

2007-06-15T11:46:00.000+03:00

Edullisin tapa liikkua täällä afrikassa on kävellä. Monet paikalliset käveleekin kaiket matkansa ja liiat kilot pysyy kurissa. Huonolla ruokavaliollakin on siihen tietysti osuutensa. Polkupyöriä on aika paljon niitäkin ja pyöräteitä ei ole. Nopeammilla kulkuneuvoilla onkin pujottelemista. Täällä Sansibarilla polkupyöräilijät eivät yleensä anna tilaa suosiolla, joten auton ylivaltaan totuneilla on siinä sulattelemista. Vähän varkkaammilla on skootteri tai moottoripyörä. Minä olen yksi heistä, vaikka moottoripyörä onkin vaan lainassa. Yläkuvassa on hiukan eksoottisempi, kauramoottorilla käyvä kulkupeli, joita myös näkee. Tämä kaveri ajelee jalkapallokentällä, mutta yleensä he ovat muun liikenteen seassa.

Toinen edullinen ja hyvin suosittu tapa liikkua on hypätä kuorma-auton tai pickupin lavalle. Todella harvoin näkee lavallista autoa, jossa ei olisi ihmisiä kuormatilassa. En ole varma velottaako kuski matkustajilta jotain, mutta suosittua se silti on. Välillä näkee kuvan kuorma-auton kaltaisella lavalla 20-30 ihmistä tiukassa nipussa. Äkkijarrutus tai nopea väistöliike ei olisi suositeltavaa.

Paikallisliikenne nojaa pitkälti dalla-dalloihin. Keniassa niitä kutsutaan matatuksi. Se on pienen kuorma-auton tai pakettiauton alustalle rakennettu ihmiskuljetuslaite. Tansaniassa ne on sullottu ääriään myöten täyteen ihmisiä ja tavaraa. Katolle mahtuu lähes rajattomasti tavaraa.

Valkoiselle miehelle mukavin tapa on liikkua tietysti omalla autolla. Tosin siinäkin on omat haittansa. Välillä voi huoltoasemalta tulla tankkiin huonolaatuista polttoainetta, joka aiheuttaa isoja murheita ja likaa kädet.

Ja toisena uhkana on nukahtaa kesken matkan, niin ettei pääse nauttimaan ihmeellisestä Afrikan elämästä, paitsi ehkä unissaan.

Tero

Samuel

2007-06-05T15:16:00.000+03:00

Pitihän sitä saada eräs elämäni merkittävimmistä asioista esille tänne blogiin. Ei, siinä ei ole kuka tahansa pikku ihminen vaan siskonpoikani Samuel. Taitaa olla nyt pari kuukauttaa ikää. Meikäläinen on siis eno ja onnellinen tästä osasta. Harmi vaan, että olen nyt etä-eno. 7.9. palaan Suomeen ja näillä näkymin Samuel on siellä vastaanottamassa, vaikka asusteleekin vakituisemmin Ipswitchissä, Englannissa.

Eno

Isokenkäiset

2007-06-04T11:41:00.000+03:00

Viime viikolla täällä Sansibarilla kävi arvovaltaisia vieraita Fidasta tutustumassa nuorisokeskuksen toimintaan. Delegaatiossa ole kehitysyhteistyöjohtaja Eero Horstia (kuvassa vasemmalla), ohjelmapäällikkö Olli Pitkänen (toinen oikealta) ja Itä-Afrikan aluekoordinaattori Juha Lehto (keskellä), joka on myös harjoittelujaksoni ohjaaja. Tämän kolmikon keskipituus on yli 190cm, joten paikallisilla tuli varmaan niska kipeäksi heitä katsellessaan. Sansibarin nuorisokeskuksen koordinaattori Lavi Jackson (toinen vas.) ei ole hänkään pieni mies, mutta keskiverto sansibarilaismies on alle 170cm, veikkaisin. Darista tuli myös Murtosen pariskunta, jotka ovat Tansanian veteraanilähettejä. Kyösti (alakuvassa vasemmalla) ja Telle (yläkuva oik.) ovat puurtaneet nuorisokeskusten ym. haasteiden parissa jo 20 vuotta. Kesällä on paluu Suomeen, mutta jotkin arviot veikkaavat heidän vielä palaavan remmiin.

Pöydän päässä istuu nuorisokeskusta johtavan komitean puheenjohtaja pastori Edward. Hänen kirkossaan olin saarnaamassa eilen ja taas keskiviikkona menen opettamaan yhden raamattutunnin. Nyt on koko kesäkuu buukattu aika täyteen opetustehtäviä niin kirkoissa kun nuorisokeskuksellakin.

Nuoriskeskuksella voi opiskella mm. englantia, tietotekniikkaa ja ompelua. Kun työ aloitettiin n. 10 vuotta sitten täällä rannikkoseuduilla, ei tällä lyhytkurssialalla ollut muita yrittäjiä. Nyt on täällä Sansibarillakin jo useita vastaavia koulutuskeskuksia. Kehitysyhteistyön näkökulmasta kyseessä on siis onnistunut projekti. Opiskelijamäärän suhteen on tosin oltu Fidan keskuksissa laskusuunnassa.

Tero

Pemba

2007-05-27T19:36:00.000+03:00

Palasin Pembalta tänään ja tältä siellä näytti. Näpsin lentokoneesta jo kuvia, kun oli niin erikoisen näköistä luontoa. Sininen löytyy joka sävyllä Pemban rannoilta. Kaunis ranta, vaikka ei tuohon ehkä hotellia tulla koskaan rakentamaan.

Pemballa on paljon vanhan näköisiä rakennuksia. Muutama hienokin on seassa, mutta paikallinen hotellin manageri valitteli, ettei tänne investoida yhtään mitään. Kaikki investoinnit menee Sansibarille. Täällä onkin jännitettä Pemban ja Sansibarin välillä. Ne ovat liitossa valtiollisesti, mutta poliittisesti välit on tosi kireät. Suurin osa Pembasta onkin vielä luonnontilaista viidakkoa.

Työttömyys vaivaa. Aika harva Pembalainen tekee oikeasti töitä. Tai ehkä jotain pikkuhommia silloin tällöin, mutta aika monella aika menee kadun varrella notkuessa. Ihmisten kävelynopeus on sekin mahdollisimman rauhallinen. Kuvan etualalla näkyy myös Tansanian teiden yleinen vitsaus, kuoppa.

Pidin muutaman raamattutunnin nuorisokeskuksen työntekijöille ja oppilaiden kanssakin järjestettiin keskustelutilaisuus. Nuorisokeskus sijaitsee Weten kaupungissa Pemban pohjoisosassa. Asukkaita on erään arvion mukaan n. 10 000. Keskuksen sijainti oli ihan keskellä kaupunkia kuvan liikehuoneiston toisessa kerroksessa.

Kontsaksen Matti oli myös Pemballa työasioissa liikkeellä. Tässä Matti yrittää saada kirjanpitoa ajan tasalle yhdessä nuorisokeskuksen kakkosmiehen, Emmanuelin kanssa. Matti lähti jo perjantaina, joten pari päivää olin ilman valkoisen miehen seuraa. Niitä kun ei Wetessä usein näe.

Ja kuinkas ollakkaan, sunnuntaina saarnasin saaren pääkaupungin Chake Chaken ainoassa seurakunnassa. Otin kuvan juuri kun kokous aloitettiin. Pikku hiljaa porukkaa valui lisää ja lopula kirkko oli mukavan täynnä. Itse istuin siinä vaiheessa jo omalla paikallani salin edessä. Täällä on seurakunnissa tapana, että pastori ja puhujavieras istuvat edessä ja vähän hienommilla tuoleilla.

Lauantaina olin kävelyllä Weten kaupungissa, kun seuraani lyöttäytyi melko hyvin englantia puhuva nuori mies. Olin tavannut kaverin jo aiemmin ja hän oli tapaamisestamme niin innoissaan, että halusi esitellä minut nyt äidilleen, jolle jo oli kertonut valkoisesta miehestä kaupungilla. Ihme kyllä suostuin lähtemään äitiä katsomaan, vaikka luottamustani tansanialaisten kaverillisuuteen on reissun aikana horjutettu. No, moikkasimme äitiä ja samalla 6-7 siskoa, kun heppu ehdotti, että eiköhän moikata samalla enoa, joka asuu naapurissa. Menimme sitten naapuriin ja minulla kesti hetken uskoa näkemääni. Eno asui häkissä! Aluksi tuo 35-40 -vuotias arabin näköinen mies ei halunnut vieraita, mutta kun näki minut, niin yllättäen halusikin jutella. Oppaani ehdotti, että antaisin enolle tupakan ja vaihtaisin pari sanaa. Lupasin vähän rupatella. Eno puhuikin hyvää englantia ja ensimmäisenä kysyi kuinka montaa kieltä puhun? Ennen kuin ehdin vastata oli jo seuraava kysymys tulossa. Enon sosiaaliset taidot olivat selvästi heikossa jamassa, ihmekkös tuo kun asui eristettynä. Sukulaistensa pieneen huoneeseen, kaltereiden taakse teljettynä. Oli siihen toimenpiteeseen varmaan ollut syynsä, mutta viimeiset kolme vuotta hän oli siellä viettänyt. Oppaani diagnoosi enostaan oli "He's little bit grazy". Itse pohdin kovasti erilaisia teologisia selitysmalleja tilanteelle, mutta sukulaispojan diagnoosi saattoi sekin olla oikea. Lähdettyämme tuosta talosta kaveri halusi minun vierailevan vielä isän toisen vaimon kotona. Siellä oli taas liuta siskoja ja oppaani lupasi, että ihan pikkurahalla saisin vähän ylimääräistä äidinmaitoa yhdeltä siskolta. Ei tullut kauppoja. TIA = This Is Africa.

Tero

Apina

2007-05-23T19:47:00.000+03:00

Tuossa oksalla voit havaita erittäin harvinaisen eläimen. Siinä on Red Colobus apina (2kpl). Aiemmin Mombasassa näin sen sukulaisen, joka ei ole niin harvinainen kuin tämä kaveri. Kyseisiä apinoita voi nähdä ainoastaan Sansibarilla, eikä täälläkään niitä ole joka oksalla. Tuossa se nyt kuitenkin on.

Viime päivät on olleet edelleen aika lailla hiljaiseloa. Töiden suhteen nimittäin. Ääntä on kyllä Kontsaksien kotitaloudessa, mutta sitä tuottavat tuulettimien ja ilmastoinnin lisäksi pienet pojat. Olen leikkinyt viime päivinä enemmän pikkuautoilla ja legoilla kuin omassa lapsuudessani yhteensä. Tai ehkä se vaan tuntuu siltä. Näin vanhemmalla iällä kun ei pääse oikein siihen maailmaan sisälle. Ihan mielenkiintoinen kulttuurielämys kuitenkin.

Huomenna on uutta taas luvassa, kun lähdemme Kontsaksen Matin kanssa Pemballe. Pemba sijaitsee Sansibarilta pohjoiseen ja on suurin piirtein saman kokoinen saari kuin Sansibar, mutta huomattavasti vähemmän tunnettu. Siellä sijaitsee myös Fidan nuorisokeskus. Nuorisokeskuksen väelle olisi tarkoitus pitää raamattutunteja ja sunnuntaina saarnaan eräässä helluntaiseurakunnassa. Kun sattuu olemaan vielä helluntai, niin aihealuetta ei tarvitse kauaa miettiä.

Mukava päästä välillä muihin maisemiin, vaikka täälläkin viihdyn. Toivottavasti tulee hyvää kirjoitettavaa blogiin, kun palaan sunnuntaína takaisin.

Tero

Saarnamies

2007-05-13T13:30:00.000+03:00

Tänään olin saarnaamassa eräässä helluntaiseurakunnassa Tomondossa. Väkeä oli paikalla 30-40 ja aika monta lasta. Seurakunnilla täällä ei mene ihan niin hyvin kuin mantereen puolella, mutta pientä kasvua ilmeisesti jäsenmäärässä on. Tuskin kuitenkaan suurempaa kuin väestön kasvu keskimäärin. Seurakunta sijaitsee hankalapääsyisessä paikassa, keskellä muslimilähiötä. Joskus lentää kiviä katolle ja häiriöä yritetään järjestää seurakunnan ulkopuolella, mutta toistaiseksi uskontojen välinen konflikti on täällä Sansibarilla aika pientä. Tänään ei mitään tarkotuksellista häiriötä ilmaantunut.

Musiikki on isossa osassa Tansania kirkoissa, samoin Sansibarilla. Täällä ei ollut tosin montaa kuoroa, mutta erilaisia lauluporukoita jotka olivat erikoistuneet eri tyyliseen musiikkiin. Joukossa oli tosi hyviäkin laulajia, mutta säestyksen liittyy yleensä aimo annos sähellystä. Soittajat osaavat kyllä soittaa kohtuullisesti, mutta laulun alut ja loput eivät yleensä ole kovin hiottuja. Rummut tulevat yleensä Tansanian kirkoissas synasta, joten rumpalina ei täällä koe niin suuria elämyksiä. Aluksi eksoottiselta kuulostanut musiikki alkaa jo hiukan kuulostaa yksitoikkoiselta. Biisit vedetään yleensä aika samaan tyyliin. Toki välillä vaihdetaan railakkaasta menosta rauhalliseen jne, mutta soittimien saundit pysyvät aina vakiona.

Saarnasin tänään siitä, mikä on elämän tarkoitus. Se on ymmärtääkseni tuoda kunniaa Jumalalle. Sitä sitten analysoin ja yritin kertoa kuinka se käytännössä tapahtuu. Pidin mielestäni hyvän saarnan ja suuri kiitos siitä Rick Warrenille, joka kirjoitti kirjan "Purpose Driven Life". Mikrofoneja ei ollut kuin yksi, mutta minun ääneni kuului ilmankin. Eikä englantia osaavia kuulijoitakaan ollut kovin paljoa. Nyt menen syömään ja sitten lähdetään Kontsaksen Matin kanssa katsomaan nuorisokeskuksen jalkapallojoukkueen peliä.

Tero

Potkupalloa

2007-05-10T16:32:00.000+03:00

Osataan sitä täälläkin pelata potkupalloa. Fida kumppaneineen yrittää myös osaltaan mahdollistaa pelaamisen ja samalla opettaa nuorille muistakin asioista. Olin tässä eräänä sunnuntaina katsomassa Fidan tukeman nuorisokeskuksen joukkueen peliä. Joukkue johtaa Sansibarin toiseksi ylintä sarjaa ja pelasi sarjakakkosta vastaan. Pelin taso ei ole ihan huono, mutta veikkaisin, että Suomalaisen vitosdivarijoukkueen kanssa tulisi tasainen peli. Ainakin mitä itse muistelen pelin tasoa omilta pelivuosilta vitosdivarista. Täällä ei silti tee mieli kentälle, kun on todennut peliin sisältyvät rajut otteet. Ottaen huomioon suruttomat taklaukset ja kenttien huonon kunnon, on ihme ettei pahempia loukkaantumisia ole joukkueelle tällä kaudella tullut. Liekö ollut varjelusta. Kaikki pelaajat eivät suinkaan ole kristittyjä, mutta osa on. Kentällä ei kuitenkaan huomaa kuka edustaa mitäkin aatetta ja uskontoa. Siinä on osaltaan jalkapallon hienous.

Tämä peli päättyi 1-1. Sarjajohto säilyi, mutta pojat olivat silti pettyneitä. Olivat sitä mieltä, että meidänkin joukkueen pitäisi maksaa tuomareille ekstraa, niinkuin kaikki muutkin tekevät. Tähän ei taida Fidan ja nuorisokeskuksen arvot kuitenkaan sopia. On siis vaan pelattava niin paljon paremmin kuin vastustaja, ettei tuomarin puolueellinen näkökulma vaikuta voittajaan.

Nyt on Kontsakset takaisin Sansibarilla ja elämä tuli takaisin taloon. Sain ajan kulumaan lähinnä tietokoneen, videoiden, rannalla löhöilyn ja snorklailun merkeissä. Töiden totinen alkaminen antaa edelleen odottaa itseään. Mutta onpahan enemmän aikaa itselle. Hyvää seuraa ainakin! :)

Tero

Kämppä

2007-04-27T18:22:00.000+03:00

Eräiden yhteensattumien vuoksi en saanut omaa asuntoa täältä Zanzibarilta. Mitään hätää minulla ei asumisen suhteen silti ole kuten voitte todeta yllä olevasta kuvasta. Kontsakset ottivat minut vierashuoneeseensa ja majoituksessa ei todellakaan ole mitään valittamista. Seuraavat 1,5 viikkoa olen talossa yksin (+apulaiset), kun Kontsakset lähtevät Dariin. Saapa nähdä miten elämä luonnistuu yksin isossa talossa. Harjoittelin jo tosin pari yötä aiemmin tällä viikolla. Nyt on tosin työtahtiin luvassa tiukennusta, eli en ehdi kovin paljoa näitä seiniä katsella.

Lapsiperheellä on aina ohjelmaa. Gabriel ja Romeo huolehtivat siitä Kontsaksien kotitaloudessa.

Moottoripyöräkuvaan liittyy mielenkiintoinen tarina. N. 2 vuotta sitten olin saarnaamassa eräässä helluntaiseurakunnassa Itä-Suomessa. Tilaisuuden jälkeen eräs rouva kertoi nähneensä näyn minusta, jossa istun moottoripyörän selässä, ympärillä on mustia ihmisiä ja olen onnellinen. Kun Matti Kontsas soitti minulle pari kuukautta sitten, että heillä olisi moottoripyörä. jota voisin käyttää täällä ollessani, muistin mitä tuo rouva Suomessa ollessani oli kertonut. Olin aika rohkaistunut! Jumala oli edeltä tiennyt minun tänne tulemiseni ja uskon olevani nyt sillä paikalla missä minun pitääkin nyt olla.

Pyörä on muuten 125cc Honda. Ei mikään ohjus, mutta ihan riittävä minun kokemukselleni ja näille teille. Sain myös paikallisen ajoluvan, vaikka Suomessa minulla ei olekaan mottoripyöräkorttia. Inssiajo piti kuitenkin täällä suorittaa. Keskiviikkona meninkin sitten vatsa kuralla katsastusasemalle, mutta helpotuksekseni inssi olikin n. 200m kiihdytys pyörällä. Onnistui ja sain ajoluvan. :)

Kypärääkin käytän, vaikka kaikki paikalliset eivät käytä. Ja ne jotka käyttävät pitävät sitä yleensä väärin päin päässä. Lienee joku muotijuttu tai sitten osoittavat halveksuntaa mottoripyöräilyn vaaroja kohtaan. Huvittavan näköistä kumminkin.

Tero

Sansibar

2007-04-23T12:38:00.000+03:00

Sansibarille (engl. Zanzibar) tullaan joko lentokoneella tai lautalla. Minä valitsin lentokoneen, koska se on nopeampi ja jopa halvempi kuin lautta. Matka kesti Darista 20 min ja maksoi n. 30€. Matka oli yllättävän tasaista menoa, vaikka kone ei ollut järin suuri. Kentältä minut poimi kotiinsa Matti ja Daisy Kontsas, jotka ovat täällä Fidan kehitysyhteistyöprojektissa työssä. Tällä nuorellaparilla on myös kaksi aktiivista poikaa, jotka ohjelmoivat päivät mukavasti.

Stonetown on saaren keskus. Siellä on paljon historiaa, hyvä ja huonoa. Aikoinaan se oli arabimaihin suuntautuneen orjakaupan keskus, mutta nyt orjamarkkinapaikalla seisoo anglikaaninen kirkko. Kovin montaa kirkkoa täällä ei ole, koska 98% väestöstä on muslimeita. Fidan yhteistyökirkkokunnan FPCT:n kirkkoja täällä on 3, jotka kaikki ovat pieniä, pääasiassa mantereelta muuttaneiden yhteisöjä. Niissä tulen myöhemmin opettamaan, samoin kuin nuorisokeskuksessa, jossa jo kävin tutustumassa.

Ensimmäisenä oli ohjelmassa harrastustoimintaan sisälle pääsy. Kokeilin sukeltamista ja se oli ihan mukavaa. Korvani eivät jostain syystä halunneet tehdä yhteistyötä ja siksi koin ajoitain epämiellyttäviäkin hetkiä. Nyt, kolme päivää sukelluksen jälkeen korvani ovat vieläkin osittain lukossa. Päätin siis jättää harrastuksen toistaiseksi. Eilen kokeilin myös surffilautailua (windsurfing). Se onnistui kohtalaisesti, vaikkakin nyt on selkä kipeänä alituisesta purjeen nostamisesta. Sitä lajia aion kyllä kokeilla uudestaankin. Hintakin oli budjettiin sopivampi kuin sukeltamisessa.

Samalla reissulla sukeltamassa oli Daisy Kontsas (oik.) ja Kenneth ja Sanna Harri Australiasta. Kenneth ja Sanna, sekä 3v. tytär Isabella olivat Kontsaksien vieraana ja tähän porukkaan liityin tähän päivään asti. Nyt Harrit ovat matkalla Australiaan ja Kontsakset Dariin. Minä jäin heidän taloonsa "kotitontuksi". Omat asumiskuviot ovat vielä hiukan auki. En saanutkaan minulle alun perin kaavailtua taloa, joten olen väliaikaismajoituksessa Kontsaksien luona. Ja mikäs täällä on ollessa. On nettiyhteys, muurit ympärillä, mukavaa seuraa ja samalla pääsee seuraamaan lapsiperheen arkista elämää.

Tero

Sataa

2007-04-19T09:57:00.000+03:00

Tänään on satanut koko aamupäivän lujaa. Eilen satoi melkein koko päivän, samoin toissapäivänä. Eli kosteaa on. Hyvänä puolena tässä sateessa on se, että lämpötila tippuu kohtuullisiin lukemiin ja tietysti luonto kukoistaa.

Tänään lennän Zansibarille, mutta sielläkin on sadeaika, joten ihan lomaparatiisifiiliksiin en ehkä heti pääse. Eikä sinne lomaileen olla menossakaan. Seuraavat 2kk on tarkoitus olla siellä seurakuntien ja Fidan nuorisokeskuksen palveluksessa. Ihan tarkkaan en vielä tiedä toimenkuvaani, mutta ainakin englannikielisistä raamattutunneista seurakunnissa on ollut puhetta. Seurakunnat ovat siellä pieniä ja aika ahtaalla. Eli tarvitsevat rohkaisua, evankeliointi-innostusta ja koulutusta.

Eilen olin mukana Darin Amana nuorisokeskuksen 10-vuotisjuhlissa. Ohjelma oli yllättävän laadukasta. Akrobaattiryhmä oli ihan huipputasoa, samaten tanssi- ja musiikkiesitykset. Puheista en ymmärtänyt juuri mitään, mutta luulisin, että ne olivat normaali juhlapuheita, joissa viljellään kauniita sanoja ja varotaan arkoja aiheita.

Tero

Lähettipäivät

2007-04-15T15:14:00.000+03:00

Lähettipäivät ei suoranaisesti liity mitenkään shakin pelaamiseen vaan kyseessä oli Fidan Itä-Afrikan lähetystyöntekijöiden virkistyspäivät. Porukkaa tulikin ainakin Etiopiasta, Keniasta, Ugandasta, Tansaniasta, Ruandasta ja Malawista. Tansanian porukka oli minulle entuudestaan tuttua, mutta muusta väestä en tuntenut juuri ketään. Oli mukava päästä sisälle tähän porukkaan. Mombasa ei ole ollenkaan hullumpi paikka viettää virkistyspäiviä. Hotelli oli huippuluokkaa (hintavakin) ja kaikki toimi. En ole varmaan koskaan ollut niin paljoa uima-altaassa kuin näinä päivinä. Ja rusketustakin tuli.

Vaikka hotelli oli huipputasoa, sallittiin siellä myös runsas eläinkunnan edustus. Tässä kuvassa eräs eläin rakentaa verkkoa ruokailuterassin ylle. Hotellissa näin myös tiukasti suojellun Colobus-apinan (kirjoitusasusta olen epävarma). Ajomatkalla takaisin Dar es Salaamiin näin ensimmäisen luonnonvaraisen käärmeen. Edellämenevä auto oli jo ajanut sen yli, mutta vielä se kiemurteli tien reunaa kohti. Mitään varmaa havaintoa ei pystynyt tekemään sen lajista, sen verran reilusti oli vauhtia. Tuntomerkeiksi jäivät vihreä väri ja pituus hieman vajaat 1,5 metriä.

Ihan pelkkää lomaa ei Mombasa minulle ollut. Kuvassa työllistäjäni, pyhäkoululaiset. Pidin joka päivä tunnin pyhäkoulua lähettilapsille. Ihan putkeen ei homma mennyt, mutta kyllä kiitoksiakin tuli. Haastava ryhmä, kun oli niin eri ikäisiä lapsia. Ihan mukavia kumminkin.

Huonekaveri oli parhaasta päästä. Marko Selkomaa piti päivien aikana raamattutunteja lähetystyöntekijöille ja minäkin pääsin kuuntelemaan pari kertaa. Marko on pastori Thunder Baysta, Kanadasta ja kaikin puolin hyvä tyyppi. Raamattutunnit olivat laadukkaita ja illalla meni usein rupatellessa melko myöhään. Tarkkaavaisimmat huomaavat, että tämä kuva on otettu aikaisin aamulla, silmät on molemmilla vielä puoliksi ummessa. Uusin hiusmallini on myös tässä nähtävissä. Se on ajeltu vastaamaan Fidan standardia. Noin puolet miespuolisista Fida-lähetyssaarnaajista käyttää kyseistä hiusmallia, joten minunkin oli ajeltava pitkähköt hiukseni. Valkea päänahkani oli kyllä koetuksella Mombasan auringossa, mutta pahemmilta palovammoilta vältyttiin.

Tero

Pääsiäisloma

2007-04-09T16:33:00.000+03:00

Nyt on pääsiäinen vietetty ja aika rennoissa merkeissä. Täällä ei pääsiäinen ole kovin näkyvästi esillä, mutta osa liikkeistä on sentään kiinni. Sunnuntaina seurakunnassa oli päsiäishenkinen saarna ja ehtoollinen. Juuri mitään muuta työhön liittyvää en ole tällä viikolla tehnytkään kuin käynyt sunnuntaina seurakunnassa. Onnelan Fidalalisten viikkopalaveri kylläkin oli, mutta sielläkään ei "nakkeja napsahtanut" minulle. Kyllä on mukava lomaillakin välillä. Takana oli kumminkin jonkin verran raskas opetusjakso raamattukouluissa.

Ihan Fidan porukalla en ole tätä lomaa viettänyt. Täällä Darissa tuli nimittäin käymään kaksi Afrikantähti-opiskelija-kollegaa Mwansasta. Seija ja Janne (lyhyttukkainen äijä kuvassa) olivat perjantaista maanantaihin ja aika tiiviisti oltiin koko ajan porukalla. Varsinkin Jannen kanssa tuli paranneltua maailmaa ja pelailtua Championship Manager peliä. Hän asui tämän viikonlopun samassa huoneessa täällä Onnelassa. Myös tennistä pelailtiin parina aamuna, mikä ei ollut ollenkaan huono idea, koska täällä helposti laiskistuu, koska on niin kuuma.

Täällä olisi pitänyt alkaa sadekausi ja ilman olisi pitänyt viilentyä, mutta kumpaakaan ei ole tapahtunut. Vuodenaikaan nähden täällä on ennätyksellisen kuuma (hieman alle 40C) eikä viikkoon ole satanut. Että kyllä se ilmasto täälläkin muuttuu.

Huomenna aamulla lähdetään kuuden aikaan ajelemaan Mombasaan, Keniaan. Siellä on Fidan Itä-Afrikan lähetystyöntekijöiden virkistyspäivät. Olen luvannut pitää siellä pyhäkoulua lapsille, joten ihan pelkkää virkistystä se ei ole. Tai saapa nähdä. Pyhäkoulukokemusta minulla ei liiemmin ole, mutta kaipa siinäkin voi virkistyä. Aikaa jää kumminkin myös muuhun touhuiluun. Odotan mielenkiinnolla lähetystyöntekijöihin tutustumista. Tunnen sinne tulevasta porukasta nyt noin puolet, joten tutustumispuolella on vielä tehtävää.

Palataan taas asiaan lähiaikoina!

Tero

Kastejuhla

2007-04-02T11:52:00.000+03:00

Kun saavuin Sanjarandaan oli jo seuraavana päivänä paikallisessa seurakunnassa kastejuhla. Kastettavia oli yhteensä 24 ja seuraavalla viikolla kävi myös yksi raamattukoulun englannin-opiskelija kasteella. Tämä opiskeija, Elly, piti sitten juhlat koululla kasteensa kunniaksi ja kutsui minut muiden mukana juhlimaan. Tämä ei ole normaali käytäntö täälläkään pitää juhlia kasteen kunniaksi, mutta oikein hyvä idea minusta.

Lammikko, jossa kastetoimitus suoritettiin ei ollut aivan puhdas, mutta eipä parempiakaan vaihtoehtoja ollut. Ja yleisöä oli aika mukavasti. Tällä kylällä ei usein paljon mitään tapahdu, joten kastetoimituskin oli mielenkiintoa herättävä. Seurakunta kasvaa täälläkin sitä tahtia, että uusi kirkko on rakenteilla. Vanhaan ei enää kaikki halukkaat mahdu sisälle. On se mukava saarnata täydelle kirkkosalille! Mutta on se tietysti myös mukava kunnella saarnaa kirkon sisältä, joten rakennusprojekti on todella tarpeen.

Tero

Sivistys

2007-04-02T10:49:00.000+03:00

Ja taas ollaan sivistyksen parissa. Tai ainakin isossa kaupungissa ja nettiyhteyksien ääressä.. Sivistyksen parissa olen ollut töissä viimeiset 2 kuukautta, nimittäin koulu-sivistyksen. Nyt on raamattukouluopetus toistaiseksi tauolla ja keskityn muihin hommiin täällä Darissa ja kohta Zansibarilla.

Palasin lauantai-iltana tänne Dariin ja takana on mielenkiintoinen jakso Sanjarandan raamattukoululla. Opetin siellä missiologiaa 2. ja 3. vuoden diploma-kurssille. Oppilaita oli 12 (1 puuttuu kuvasta) ja ikä ja sukupuolijakauma oli samanlainen kuin Tazengwassa. Oppilaat olivat sielläkin erittäin motivoituneita ja kiittelivät kovasti kurssin annista. Saarnasin myös paikallisessa kirkossa sunnuntaina ja koulun kappelissa keskiviikkona. Joten ihan työllistetty olin.

Ainoa pikku miinus reissussa oli malaria, johon sairastuin ensimmäisen viikon lopulla. Sitä potiessa meni pari päivää, mutta nopealla diagnoosilla ja hyvillä lääkkeillä pääsin jaloilleni aika nopeasti. Podin myös kurkkukipua, jonka vuoksi sairaalassa otettiin samalla reissulla näyte kurkusta. Tulokset olivat kuitenkin niin sekavat, että en lopultakaan syönyt minulle määrättyä antibioottikuuria. Kun lopulta sain jonkun tulkkaamaan minulle lääkärin käsialan, kävi ilmi, että kurkkunäytteestä löytyi poskiontelotulehdus ja joku muu ihme tauti, joka Suomalaisen lääkärin mukaan voi löytyä vain virtsanäytteestä. Joten päätin ottaa riskin ja jätin lääkkeet (jotka muuten olivat tosi-vahvoja antibiootteja) ottamatta. Kurkkukipu loppuikin pian ja ainoastaan nenä jäi vuotamaan. Nyt ei sitäkään tarvitse enää niistää kuin pari kertaa päivässä.

Sanjarandassa majoituin Tanskalais-Kanadalaisen lähettipariskunnan luona, jotka tosin olivat paikalla vain ensimmäisen viikon. Olosuhteet olivat siis siltä osin kohdillaan. Myös ruoka oli mainiota, vaikkeikaan ihan Tazengwan tasoa. Tuokkoloiden sapuskat pitivät minut kyllä potrassa kunnossa.

Innolla odotin kuitenkin jo netiyhteyksien pariin pääsyä, koska pari viikkoa sitten minusta tuli eno ja toivoin näkeväni kuvia uudesta tulokkaasta ja päästä skypellä jututtamaan Merja-äitiä. Yllättävän innoissani olen kyllä siskoni vauvasta. Harmi vaan kun etäisyyttä on niin paljon. Puolen vuoden päästä pääsen sitten katsastamaan pikku-Samuelin kehityksen ja ehkä siinä vaiheessa lapsi alkaa olla kiinnostunut jo muustakin kun nukkumisesta ja syömisestä.

Kiitos taas kaikille, jotka olette muistaneet rukouksin ja myös teille, jotka olette käyneet blogiani katsomassa (turhaan) viimeisten viikkojen aikana. Nyt olen taas yhteyksien ääressä ja blogi päivittynee useammin.

Tero

Matkaan

2007-03-15T14:48:00.000+03:00

No niinhän siinä helposti käy, että kun aloittaa jotain innolla niin ei jaksakaan viedä sitä loppuun asti samalla innolla. Hiukan on käynyt niin tässä Afrikka-blogissa. Pikku hiljaa kun elämä alkaa rutinoitumaan täällä eikä enää ihmettele kaikkea uutta, tuntuu ettei ole niin paljoa kerrottavaa sinne koti-Suomeen (ja muihin "sivistysmaihin"). Yritän kumminkin taas ryhdistäytyä ja kertoa vaikkapa sitten vähemmän ihmeellisistä asioista.

Paratiisi on nyt viimein jätettävä. Opetukset ovat ohi täällä Tazengwassa. Sain korjattua loppukokeet ja projektit ja tyytyväisenä totesin, että kaikki pääsivät kurssista läpi. Yksi tosin melko suuresta armosta. Oli tosiaan haastavaa opettaa oppilaita, joilla on niin monenkirjava lähtötaso. Osa oli todella fiksua ja kielitaistoista porukkaa.

Tämän viikon olen kuumeisesti valmistellut missiologian luentoja Sanjarandan raamattukoulua varten. Huomenna lähden matkalle ja luentomonisteet ovat viimeistelyä vaille valmiit. Eli kaikki hyvin siltä osin. Matkajärjestelytkin alkavat olla kunnossa. Ensimmäisen osan matkasta pääsen Tuokkolan Samin kyytissä, joka on sopivasti käymässä Taborassa. Taborassa hyppään sitten junaan, joka kuljettaa minut yön aikana Itigiin. Itigistä minut hakee sitten Tanskalais-Kanadalainen lähettipariskunta, joka on työssä Sanjarandan raamattukoululla. Ihan mielenkiinnolla odotan tuota junamatkaa. Alunperin olin suunnitellut bussikuljetusta, mutta tiet ovat siellä niin huonossa kunnossa, että bussit eivät kulje. Sanjarandassa opetan kaksi viikkoa, jonka jälkeen palaan Dariin.

Päädyin vaihtamaan hiusmallini enempi vastaamaan paikallista standardia (ja ilmastoa). Täytyy myöntää, että olen tyytyväinen vaikka nyt "hieman vetäytynyt" hiusrajani paljastuu kaikelle kansalle. Tarkennuksena sanottakoon, että hiusrajani ei ole liikkunut ainakaan viiteen vuoteen, joten kuka tietää vaikka saisin pitää hiukseni myös tulevaisuudessa. Ruotsalainen lähetystyöntekijä sai kunnian parturoida ja hoitikin tehtävän ihan kelvollisesti jakaen urakan parille päivälle (ei ollut kuitenkaan siskoni tasoa).

Tero

Paratiisi

2007-03-04T11:05:00.000+03:00

Ajattelin tässä yhtenä aamuna, että tämä Tazengwa on oikeastaan aika lähellä täydellistä paikkaa. Ilmasto on juuri sopiva. Lämmintä on aina n. 25-30C. Yön on mukavan viileitä, joten hikoilua ei tapahdu tarpeettoman paljon. Ulko-ovelta on 5 metriä uima-altaaseen jos joskus sattuukin tuntumaan liian kuumalta tai kaipaa liikuntaa. Äänimaisema on sekin erinomainen. Linnut alkavat laulunsa auringon noustessa puoli seitsemän aikaan ja koska täällä on niitä montaa eri lajia ei siihen konserttiin ihan heti kyllästy. Minareetteja ei ole lähistöllä eikä vilkkaita teitä tai suuria asutuksia. Käärmeitäkään ei tähän paratiisiin usein eksy eikä muitakaan häiriötekijöitä. Siitä pitävät huolen äkäiset koirat ja yövartijatkin, jos vain sattuvat heräämään häiriöäänin. Hassuja otuksia täällä kyllä liikuskelee. Kuvan lisko on n. 25 cm pitkä, mutta täysin vaaraton. Oppilaat ja henkilökunta ovat mukavaa väkeä ja juuri ennen auringon laskua pelataan porukalla lentopalloa. Verkkokin on sen verran matalalla, että pääsen aika usein tykittämään iskulyönnit etukentälle. Että kyllä täällä kelpaa elellä.

Laitan vielä pari kuvaa viikon takaisesta Mwanzan reissusta. Sielläkin käytiin kirkossa ja tältä siellä näytti. Meno oli railakasta ja porukka tuntui olevan tosissaan. Ei ihme, että kirkko oli täynnä väkeä ja kasvaa koko ajan niin paljon, että tilan puute on ongelma. Viime kesänä oli 70 ihmistä lähetetty perustamaan uutta seurakuntaa, mutta nyt on heidän tilalleen tullut jo saman verran väkeä.

Ja olihan siella kirkossa tietysti paljon lapsia, jotka ovat kiinnostuneita valkoisesta miehesta ja isosta kamerasta.`Vakiohupi on ottaa kuvia lapsista ja nayttaa sitten kuvat heille kamerasta.

Tero

Opettaja

2007-02-27T20:58:00.000+03:00

Nyt on opetusvastuut pyörähtäneet käyntiin täällä Tazengwassa. Kohta kaksi viikkoa on kokemusta ja tähän asti olen nauttinut työstä. Oppilaat ovat harvinaisen motivoituneita ja osallistuvat aktiivisesti tuntikeskusteluihin. Pyrinkin herättämään koko ajan uusia keskusteluja, jotta kukaan ei nukahtaisi luennointiini. Oppilaat ovat kovin eri tasoisia, niin oppimiskyvyssään kuin englannin kielen osaamisessa. Tämänkin vuoksi tuntikeskustelut ovat tosi tärkeitä. Olin ennen kurssin alkua hieman epävarma oppilaideni sukupuolijakaumasta, mutta nyt on asiaan tullut selvyys. Luokalla on 10 miestä ja 1 nainen. Iältään porukka on keskimäärin 40-vuotiaita. Olin aika yllättynyt kuinka iäkkäitä he olivat kun näyttivät Suomalaiseen silmään niin nuorilta. Oppilaina on useita pastoreita ja useimmilla on iso perhe. Elämänkokemusta siis riittää tuntikeskusteluissa jaettavaksi.

Kävin viime viikonloppuna Mwanzassa sekä Musomassa. Se tarkoitti aktiivista autossa istumista, mutta myös mielenkiintoisia elämyksiä. Mieleenpainuvin oli käynti Musoman lähellä olevassa pikkukaupungissa. Siellä vierailimme erään pastorin luona, joka on pahasti vammautunut vasemmasta jalastaan. Invaliditeetistaan huolimatta hän on johtanut seurakuntaansa todella vauhdikkaaseen kasvuun. Suurimpana kasvun syynä on ihmeet, joita seurakunnassa tapahtuu. Ainakin yksi lääkärien diagnostisoima syöpäsairas oli parantunut ja sokea oli saanut näkönsä. Monta mutakin ihmettä oli tapahtunut, mutta kun en osaa vieläkään swahilia niin jäin sen tiedon varaan, mitä Tuokkolan lähettipariskunta minulle tulkkasi. Pastori rukoili minulle vaimoa, joten saapa nähdä. Ainakin hänen rukouksensa on todistetusti kuultu.

Pastorilla on myös pieni poika. Pojan nimi on Päivi. Nimi tulee Tuokkolan Päiviltä. Seuraavalle lapselle tulee kuulemma nimeksi Tuokkola ja kolmannelle Sami. Toivottavasti eivät ihan hirveästi kärsi nimestään. Ainakin saavat kasvaa rakastavassa ilmapiirissä. Sen verran hyvä kuva minulle vierailusta jäi.

Haastavinta oli syödä juhla-ateria, jonka he meitä varten laittoivat. Kana ja riisi oli ihan hyvää, mutta koska olin kunniavieras sain lautaselleni myös maksan ja munuaiset. Sain ne kuitenkin ujutettua ruoan suhteen vähemmän nirsolle Tuokkolan Samille, joka kokemuksellaan selitti tilanteen niin, että annoin ne hänelle muka kunnioitusta osoittaakseni. Ruokailussa toimi katoksena heidän ”kirkkonsa”. Uusi on rakenteilla, mutta varojen vähyydestä johtuen työ etenee hitaasti.

Hyvaa ystavanpaivaa!

2007-02-14T11:30:00.000+03:00

On se kiva, kun on ystavia. Harmi vaan, etta monet teista olette kovin kaukana. Uusia ystavia toki aina saa, mutta kylla se ottaa aikansa. Taalla Afrikassa kaipaa ehka eniten juuri ystavia.

Elama on asettunut aloilleen taalla Tasengwassa. Sain juuri valmiiksi vihkoset, jotka jaan oppilaille. Huomenna alkaa opetukset, joten aikataulussa ollaan. Eli nyt kaikki te, jotka osaatte rukoilla. Muistakaa rukouksin, etta opetukset menevat hyvin ja saan valitettya oppilaille, jotain merkityksellista. Kiitos myos tahanastisista rukouksista!

Lehdot lahtevat perjantaina, mutta jaan hyviin kasiin. Tuokkolat ovat todella ystavallisia ja vieraanvaraisia. Kayn heidan luonaan joka paiva syomassa lounaan, mika on ihan taivaallista. Tarjolla on suomalaisittainkin hyva ateria ja kiitollisuutta lisaa se, etta vaihtoehtona olisi perin yksipuolinen ateria oppilaiden kanssa.

Lepojarvet lahtivat eilen aamulla ja aika dramaattisissa merkeissa. Joku kylahullu oli matkalla tullut keskelle tieta heidan eteensa ja heittanyt ison kiven suoraan tuulilasiin. Lasi meni hajalle ja Danielille tuli pienia haavoja. Eivat kuitenkaan olleet sekopaan ainoa kohde. Joku toinenkin "musungu" (valkonaama) ja yksi rekka olivat saaneet osuman. Tallainen ystavanpaivan aatto heilla!

Mites siella? Minulle voi muuten lahettaa sahkopostia osotteeseen tjtausta(a)gmail.com.

Tero

Matkan varrelta

2007-02-12T09:34:00.000+03:00

Viikko sitten jätin Darin kuumuuden taakse ja lähdimme ajamaan Lepojärvien, Lehtojen ja parin paikallisen kanssa kohti läntistä Tansaniaa. Täällä ei matkustaminen ole todellakaan pitkäveteistä: n. 30-50 km Darista totesimme, että tien pientareella makasi kuollut leopardi. Oli joutunut ilmeisesti auton yliajamaksi. Leopardi on aika harvinainen nähtävyys, mutta nyt se on siis bongattu (paitsi kuolleita ei ehkä lasketa?). Pari pikkupoikaa oli ihmettelemässä sen ruhoa, mutta meillä ei ollut aikaa pysähtyä. Ajettuamme n. 20 km eteenpäin makasi tien pientareella kuollut masai-mies. Oli ilmeisesti myös joutunut auton yliajamaksi. Hänen lähellään ei ollut ihmisiä, eikä meidänkään ollut viisasta pysähtyä. Olisimme vaan joutuneet vaikeuksiin. Olihan se vähän järkyttävää. Matkakumppanieni mukaan kuolleen näkeminen ei kuitenkaan ole lainkaan niin harvinaista kuin leopardin näkeminen. Tämä on Afrikkaa!

Matkan varrella näkyi myös monia kolareita. Pahin oli ojaan ajanut ja kaatunut bussi. Kaikki kunnossa olevat matkustajat olivat vielä bussin vierellä, loukkaanuneet ja kuolleet (?) oli juuri viety pois. Tiet olivat myös ajoittain ihan hirveässä kunnossa. Ei ihme, että onnettomuuksia sattuu ja vähän väliä rekat jumittavat tielle niin ettei pääse ohi. Meillä oli varjelusta, eikä suuria viivytyksiä tullut. Välillä tiet ovat tukossa päiväkausia, kun rekka on jäänyt pahaan paikkaan.

Tälle samalle matkalle on yritetty järjestää mahdollisimman monta asiaa ja ihan ymmärrettävästi. Eihän täällä ihan huvikseen ajele. Ensimmäinen pysähdys oli Arushassa, jossa vietimme vain yön. Seuraava kohde oli Kadesh, jonne Lehdot jäivät toisen paikallisen kanssa päiväksi. Me loput jatkoimme Singidaan, jossa oli kahden päivän koulutusseminaari paikallisessa nuorisokeskuksessa. Minäkin puhuin lyhyesti alkuun jotain raamattu-asiaa. Paikalla oli myös paikallisen helluntaiseurakunnan pastorit, jotka kutsuivat minut puhumaan samana iltana kirkkoonsa. Lupauduin ja puhe menikin ihan hyvin, vaikka valmistautumiseen ei jäänyt juuri yhtään aikaa. Tuntui, että oli tärkeää sanottavaa. Tulkki ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen, mutta ainakin englantia ymmärtävät kuulivat hyvän saarnan. :)

Nyt olen kuitenkin onnellisesti perillä Tazengwassa. Kartalla sitä ei ole, mutta se on Nzega nimisen kaupungin laitamilla lähellä Mwanzaa. Täällä olen seuraavat neljä viikkoa. Torstaina alkaa opetus. Opetan ensimmäisen vuoden opiskelijoita aiheesta: Evangelism and Church Planting. Tapasin jo oppilaani. Vaikuttivat ihan mukavalta väeltä. Heitä on yhteensä 11, joista 2-3 on naispuolisia.

Täällä asuu vakituisesti Kanadan Suomalainen pariskunta Tuokkolat sekä ruotsalainen pariskunta. Mukavaa väkeä. Majoitun kampuksella olevaan vierastaloon, missä on kaikki mitä tarvitaan (mm. uima-allas ja sauna).

Tero

Työ

2007-02-04T23:09:00.000+03:00

Otsikon mukaisesti yritän sanoa jotain siitä työstä, jota olen alkanut nyt tekemään. Olen siis Fida Internationalin palveluksessa työssäoppimissopimuksella. Ensimmäinen viikko on takana ja koko ajan on töitä tehty hiki päässä! Hiki ei tosin johdu laisinkaan työtahdista, vaan siitä että täällä on koko ajan hiki. Tänään saarnasi hiestä märkänä paikallisessa seurakunnassa. Yleisö kuunteli hikoillen koko ajan. Paikalla oli varmaan pari sataa ihmistä. Pääasiassa 20-30 vuotiaita paikallisia. (Kannattaa vilkaista myös Lehtojen sivuille. Siellä on kuva minusta tositoimissa).

Tunnelma seurakunnassa on todella hieno. Ylistysbändi osasi asiansa ja yhdisteli amerikkalaisia ja afrikkalaisia musiikkivaikutteita todella tyylikkäästi. Osa muusikoista on kuulemma ammattilaisia, joten ei ihme, että kuulosti hyvältä. Ja laulu. Täällä yleisö laulaa mukana ilman, että heitä täytyisi alinomaa kehottaa. Ja kun lauletaan niin lauletaan täysillä! Hienoa!

Tämän päivän saarnani lisäksi olen viikon aikana tutustunut paikalliseen Fidan henkilökuntaan, kehitysyhteistyöprojektien paikallisiin työntekijöihin, muihin yhteistyökumppaneihin ja yhden nuorisokeskuksen toimintaan. Kehitysyhteistyö on ihmissuhdetyötä on minun kokemukseni tältä viikolta. Muiden töiden ohella olen tutustunut ahkerasti myös asuinpaikkani tenniskenttään, uima-altaaseen ja televisioon. Televisiosta näkyy useimpien merkittävien jalkapallomaiden pääsarjamatsit ja niissä on ollut seurattavaa. Tämä on tärkeää orientaatiota tulevaisuutta varten, koska tulen palvelemaan Zansibarilla myöhemmin Fidan jalkapalloprojektissa. :)

Kaikeen järkevään työhön minua ovat ansiokkaasti ohjeistaneet Kirsi ja Juha Lehto (kuvassa). Myös Murtoset ja Lepojärvet ovat olleet kullan arvoisia ihmisiä täällä Darissa.

Tero

Kalamiehet

2007-02-04T22:53:00.000+03:00

Täällä rannikolla saa hyvää kalaruokaa ja muitakin meren herkkuja. Ja niinkuin ruoan muutenkin, meren herkut saa lautaselleen sopuhintaan. Mielenkiintoista oli sattua paikalle, kun Mombasassa kalastajat vetivät verkkojansa veneisiin. Oli muuten paljon kalaa. Tiettävästi kenenkään verkot eivät revenneet, mutta välillä veneitä täytyi käydä tyhjentämässä kaloista rannalla, jotta loput kalat voitiin nostaa kyytiin. Kalastajat olivat myös omaksuneet tutun rallatuksen "Ain laulain työtäs tee..." Nimittäin silloin kun raskaita verkkoja nostettiin kyytiin, alkoi rytmikäs laulu.

Kalakauppiaat ovat myös aktiivisia. Kuvan kalakauppias tuli myymään kalojaan meille, kun rentouduimme hotellimme terassilla. Kaupat syntyivätkin. Ei tosin tästä Red Snap -kalasta. Tätäkin kalaa maistoin myöhemmin ja sitä pidetään yhtenä parhaista ruokakaloista näillä seuduilla.

(Nämä tapahtuivat siis jo yli viikko sitten Mombasassa, mutta pieni hyppäys kronologiassa sallittakoon. Täällä Afrikassa kun aikakäsitys on muutenkin vähän erilainen.)

Tero

Liikenne

2007-01-26T22:58:00.000+03:00

Tulin tänään Dar es Salaamiin, Tansaniaan. Afrikantähti-porukka on hajaantunut ja olen siis viimein itsenäinen. 10 tunnin bussimatka takana, mutta nyt on hyvä mieli. Tulin ekaksi yöksi Kirsi ja Juha Lehdon luokse ja nyt on saunottu, uitu uimaltaassa, pyykit pesty, parta ajettu, ilmastointilaite laitettu päälle... eli kaikki on niin hyvin kuin vaan täällä voi olla. Huomenna alkaa jo työt, kun menen muutaman FIDAlaisen mukana tapaamaan paikallisia helluntaikirkon johtomiehiä. Sitä varten täytyikin saada parta ajettua ja ainoat suht siistit housut pestyä. Tapaan myös Ruotsalaisen lähetysjärjestön paikallisen nokkamiehen, joten huipulta aloitetaan.

Sen verran täytyy vielä kommentoida tuota bussimatkaa, että keskiverto Suomalaiselta kuskilta se olisi kestänyt ehkä 15 tuntia. Paikallinen kuski ajoi sen 10 tuntiin. Salaisuutena on ehkä itsesuojeluvaiston puute. Ja muidenkin suojelemisen. Kaveri ajoi kapeaa tietä sataakahtakymppiä ja välillä ohiteltiin vaikka vastaan tuli autoa. En yllätynyt yhtään kun jouduimme odottelemaan yhdellä erikoiskokeella parikymmentä minuuttia, että poikittain ajautunut rekka saatiin siirrettyä tieltä syrjään.

Kirsin ja Juhan kanssa oli puhetta, että tarvitsisinko auton täällä työskentelyyn. Ilmoitin, etten ainakaan tässä vaiheessa uskaltaudu rattiin, hyvä kun toisten kyytiinkään. No, katsotaan asiaa uudestaan hyvin nukutun yön jalkeen.

Tero

Mombasa

2007-01-23T12:54:00.000+03:00

"Kuuman kostean, mina tunsin Mombasan..." Taisi tuon laulun kirjoittaja tosiaan kayda taalla Mombasassa joskus. Kuuman kosteaa taalla tosiaan on. Samalla tosi kaunistakin. Rannat hipoo taydellisyytta ja historiaakin kaupungista loytyy. Laitoin sitten yhden kuvankin näytille, vaikka se saattaa herättää kateutta siellä kylmässä pohjolassa. Sinne on kuulemma talvi viimein tullut. Muistatteko muuten, kuka toinen kuuluisuus kiipesi palmuun ulkomaan matkallaan?

Viimeiset paivat Afrikantahti-porukan kanssa on nyt menossa. Tosin muutama on jo jaanyt eri syista porukasta aiemmin, mutta viela on suurin osa tallella. Mitaan kovin vakavaa ei onneksi kenellekaan ole sattunut. Perjantaina aamutuimaan lahden Dar es Salaamiin ja tyot alkavat. Nyt on siis muutama paiva aikaa kerata voimia biitsilla.

Voimia sinne pakkasiin! Muistakaa pukea kunnolla paalle, ettette vilustu! :)

Tero

Lapset

2007-01-21T17:59:00.000+03:00

Niitä oli paljon Keniassa ja on niitä paljon täällä Tansaniassakin. Yleisesti ottaen on mukavampi katsella kuvia ihmisistä kuin maisemia tai eläimiä. Siksi haluaisinkin saada kuvatuksi paljon ihmisiä. Kaikki eivät kuitenkaan halua tulla kuvatuksi, mutta sitä ongelmaa ei lasten suhteen ole. He haluavat tulla kuvatuksi ja haluavat myös nähdä kuvan digikameran ruudulta. Hauskaa puuhaa. Tässä muutama otos.

Erään lapsen kohtalo jäi minua hiukan surettamaan ja mietityttämään. Täällä Arushassa tai oikeastaan kaupungin ulkopuolella eräällä syrjäkylällä kävellessä yhdestä pihasta kirmasi seuraamme iloinen pikku poika. Muuten ihan normaalin oloinen tapaus, mutta oli väriltään valkoinen. Näitä albiinoita on täällä jonkin verran eikä heidän asemansa taida olla ihan helppo. Tämäkin lapsi sai kuulla pilkkaa muilta lapsilta vaikka oli muiden "valkoisten" seurassa. Pojan lippis oli kuitenkin rohkaiseva, vai mitä?

Tansaniaan

2007-01-16T17:46:00.000+03:00

Nyt alkaa Kenia jaada pikkuhiljaa taakse. Huomenna ylitamme rajan ja alkaa koulutusosuus Tansaniassa. Palaamme Keniaan viela lyhyelle rantalomalle Mombasaan 23.1. josta hajaannumme omiin tyopaikkoihimme 26.1. Jannitys alkaa nousta sita mukaa kun omat vastuut lahestyvat.

Paljon on tullut nahtya Keniaa parin viikon aikana. Olemme kayneet paivittain keskimaarin kahdessa kohteessa tutustumassa. Kohteita ovat olleet mm. Orpokoti, vanhainkoti, metsan istutusprojekti, maatalousprojekti, Nairobin nahtavyydet, kaarmepuisto, elaintarha, laaketehdas, luonnonpuisto...

Eras erityinen kohtaaminenkin tapahtui sunnuntaina, kun kavin tapaamassa kotiseurakuntani Anjalankosken helluntaiseurakunnan nuorta, iloista lahettia Ulla Suvantoa Nairobissa. Oikeastaan Ullan asemapaikka oli jonkin verran Nairobin ulkopuolella ja siella kayminen julkisilla kulkuneuvoilla oli seikkailu. Matkoihin meni yhteensa n. 6 tuntia ja perilla ehdin olemaan n. tunnin. Kerran jain bussista vaarassa kohtaa ja kavelin yli tunnin. Jannitys alkoi nousta, kun alkoi tulla pimea. Taalla kun ei ole suositeltavaa liikkua pimean aikaan. Saavuin perille kuitenkin juuri pimean laskeutuessa runsaiden kiitosrukousten kera.

Ulla parjasi hommissaan oikein hyvin. Hanen esimiehensa Youth With A Missionissa sanoi, etta Ulla on muuttunut ujosta Suomalaisesta rohkeaksi Kenialaiseksi. Ei silti kay kateeksi hanen elamaansa. Kun mina ja muut Afrikantahti-projektilaiset syodaan parhaissa ravintoloissa ja yovytaan vahintaan keskinkertaisissa hotelleissa Ulla jakaa huoneen kuuden muun tyton kanssa eika nukkuessa ollut aina patjaakaan tarjolla. Ruokakin on ollut aika yksipuolista, mutta mistaan ei Ulla tapansa mukaan valittanut. Teette hyvin jos muistatte myos Ullaa rukouksin. Han palaa Suomeen muistaakseni 1. Maaliskuuta.

Kiitos kaikille esirukoilijoille myos omasta puolestani. En tieda koska taas paasen nettiyhteyksien aareen, mutta talla hetkella kaikki on hyvin, eika mitaan suuria uhkia nay tulevaisuudessakaan.

Tero

Safari

2007-01-16T17:27:00.000+03:00

Kävimme tietysti myös safarilla, Keniassa kun olemme. Safarikohteemme oli Nakurun luonnonpuisto, koska se oli paljon halvempi kuin kuuluisammat Masai Mara ja Serengeti. Samalla jouduimme tinkimään hiukan myös eläimien esiintymistiheydestä, joten suuret kissapedot jäivät näkemättä. Eläimiä toki oli paljon. Merkittävin bongaus oli leveähuulinen eli valkea sarvikuono.

Toisella reissulla Naivasha-järvellä näimme myös virtahepoja. Ennen en ole nähnytkään yhtä aggressiivisia otuksia. Kun veneellä meni parinkymmenen metrin päähän, niin aina vähintään yksi hepo lähti laumasta hyökkäämään kohti. Onneksi veneen moottori toimi moitteettomasti. Ei ihme, että virtahepo tappaa täällä enemmän ihmisiä kuin esim. käärmeet tai leijonat.

Täällä pääsee lähelle eläimiä. Onneksi en ole vielä joutunut liian lähelle virtahepoa tai muuta eläintä, jolla olisi pahat mielessä (lukuun ottamatta hyttysiä). Eräs mieleenpainuva kohtaaminen oli gepardin rapsuttaminen. Taisi olla aika kesy, mutta oli se silti eri jännää. Se nuoli kättäni innokkaasti hiekkapaperin karhealla kielellään. Piti ihan tarkistaa ettei iho mennyt rikki. Ei mennyt.

Tero

Nairobi

2007-01-15T19:32:00.002+03:00

Nairobi on melkoinen kaupunki. Kun saapuu lentokentalle ja siirtyy sielta kaupungin keskustaan, ei huomaa viela koko kuvaa. Keskikaupunki on kuin mika tahansa lansimainen kaupunki, mutta jos vaivautuu laitakaupungille muistaa tosiaan olevansa kehitysmaassa. Porukka muuttaa kaupunkeihin kovalla vauhdilla ja kasvattavat slummeja. Rikkaiden ja koyhien valinen kuilu onkin todella huima tassa maassa.

Tero

Kirkkoja on!

2007-01-15T19:27:00.000+03:00

Yksi asia täällä saa heti matkailijan huomion, se on kirkkojen ja niiden mainosten suuri esiintymistiheys. Kaupunkialueella on kirkkoja välillä vieri vieressä ja niiden suureelliset mainokset tien vieressä lupaavat paljon. Useinkaan kirkkorakennukset eivät ole arkkitehtuurin helmiä, mutta joka sunnuntai useimmat niistä täyttyvät äänekkäistä ja iloisista ihmisistä.

Kenia on eritäin kristillinen maa. Kaikki aloitetaan ja päätetään rukouksella, Jumalan siunausta toivotellaan ja Jumalaa kiitetään kaikesta. Toki täälläkin uudestisyntyneet uskovat erottuvat joukosta ja näkevät tehtäväkseen kutsua nimikristittyjä maanmiehiään elävään uskoon. Kirkkojen ja tunnustuskuntien paljous tekee tosin haittaa kokonaisuudelle, kun toisistakin kirkoista saatetaan kalastella jäseniä.

Uskovia ihmisiä tapaa täällä säännöllisesti. Olen tutustunut jo useampaan, uskostaan innostuneeseen Kenialaiseen. Uskoa ei siis tarvitse täällä hävetä eikä piilotella. Hiukan on intoa tarttunut minuunkin. Sitä tarvitaan varmasti vielä, kun aloitan työt Tansaniassa.

Tero

Turvallisesti perillä!

2007-01-07T17:47:00.000+03:00

Lentokoneessa matkustaminen on melko epämukavaa siihen nähden paljonko se normaalisti maksaa. Tällä kertaa hinta-laatusuhde oli kohdallaan, kun koulutuksen järjestäjä maksoi lentomatkat. Matkalla meni aikaa n. 15h odotteluineen ja lennon vaihtoineen, enkä nukkunut kuin nimeksi koko aikana. Pääasia, että ollaan turvallisesti perillä.

Kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä onni päästä matkallaan perille. Saimme kuulla uutisen, että yksi suomalainen oli kuollut ja viisi loukkaantunut pienlentokoneen turmassa Tansaniassa lauantaina. Siihen nähden pieni jalkatila, huono nukkuma-asento ja hankalat ruokailuolosuhteet eivät tunnu valittamisen arvoisilta.

Täällä Nairobissa olimme jo kaupunkiin tutustumassa. Ei tullut heti selväksi, että saavuimme kehitysmaahan. Silmäni tavoittivat uusia maastureita ja komeita taloja enemmän kuin odotin. Aikaa myöten näimme myös välähdyksen slummeista ym. kurjuudesta. Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on valtava. Käväisimme suurlähetystössä ja teimme reissun Magadi-järvelle, joka sijaitsee 130km Nairobista etelään. Tällä matkalla tuli bongattua jo muutama kohde, jotka kuuluvat kunnon safarimiehen must-osastoon: kirahvi, gnu-antilooppi, seepra ja paviaani. Lisäksi suuri joukko erilaisia lintuja mm. pelikaani, flamingo, lokki ja erilaisia haikaroita. Kotieläimetkin täällä näyttävät erilaisilta. Lehmiä, lampaita, vuohia ja aaseja oli tiellä ajoittain vaaraksi asti, koska ajoimme masai-alueille. Masait ovat ylpeää karjankasvattajakansaa ja vaalivat perinteitään tarkasti. Ohessa muutama kuva, joista voi todeta perinteisen asustuksen.

Reissun aikana kävimme kylvyssä lipeäpitoisessa kuumassa lähteessä (n.+45C). On kuulemma terveellistä. Oli taatusti elämäni kuumin kylpy tähän asti. Terveenä on kaikin puolin säilytty. Joitain hyttysiä olen nähnyt, mutta ei niistä vielä kiusaa ole ollut. Liikenteessäkin on varjelluttu, vaikka uskon sen vaativan näillä seuduilla useamman enkelin täyden työpanoksen.

Reissuni turismi/koulutusosuus on nyt siis alkanut. Työt Fidan projektien parissa alkavat 26.1. Dar es Salaamista. Siihen mennessä on jo toivottavasti saatu hyvä pohjarusketus ja jonkinlainen siedätys paikalliseen bakteerikantaan.

Tero

Lähtötohina

2007-01-03T20:31:00.000+03:00

Viimeinen ilta Suomessa, toistaiseksi. Laukun pakkaaminen on aikomusvaiheessa, mutta vielä ei ole sen suhteen edes kiire. Toivottavasti en unohda pakata mitään olennaista. Aika paljon vähemmän olennaista joutuu karsimaan pois. Täytyy luottaa siihen, että Afrikassakin löytyy kaupoista tavaraa.

Nyt on blogissa kävijälaskuri (löytyy sivun alareunasta). Jos haluatte olla rohkaisevia, niin päivittäkää sivu aina useaan kertaan kun käytte sitä katsomassa. Tämä laskuri kun ei tunnista vaikka sama käyttäjä avaisi sivun monta kertaa peräkkäin. :)

Ei se kai ole kovin täsmällinen suosion mittari, kun se kertoo myös siitä kuinka hyvin onnistuin markkinoimaan blogiani. Oli muuten aika kova homma löytää sopiva laskuri, kun tavallisesti niissä oli arvomaailmaani sopimattomia sponsorilinkkejä. Viimein löytyi sellainen, jossa sai itse valita minkä sponsorin haluaa. Valitsin kaljuuntumista hoitavan klinikan. Ja ihan tarkennuksena, en valinnut siksi, että olen itse asiakas! :)

Afrikassa on varmaan ihan hyvä pitää hiukset päässä, ettei nimittäin päänahka pala. Siellä aurinko paistaa keskipäivällä pystysuoraan kohti kupolia. On siis hyvä olla jotain suojaa omasta takaa, vaikka hattuakin aion käyttää.

Seuraavan kerran juttu jatkuu sitten Nairobista. JHS.

Tero

2007

2006-12-30T18:48:00.000+03:00

Joulu on ohi. Eipä sitä kovin paljoa tullut joulutunnelmissa oltuakaan. Ihan mukava oli silti rauhoittua perheen parissa.

Enää 5 päivää lähtöön. Vielä on muutama asia järjestämättä ja sellainen pelko, että niitä on paljon enemmänkin, mutta en ole vaan osannut ottaa niitä huomioon. Yksi mistä on tullu tingittyä, on ihmisten luona käymiset. Vaikka olen lupaillu varmaan monillekin, että vielä moikataan ennen lähtöä, niin lähtö tulee siihen nähden liian nopeasti. Kollektiivinen anteeksipyyntö. Ja ei tässä nyt ole kyse kuin 8kk reissusta, joten ihan katastrofi ei kai ole jos moikkaaminen jää.

Uuden vuoden vastaanottokin vie aikaa. Itse olen Kouvolan helluntaiseurakunnan järjestämässä juhlassa mukana ja moikkaan samalla paikalliset kaverit. Hyvää uutta vuotta kaikille muillekin!

Tero

Tästä se lähtee!

2006-12-16T16:41:00.000+03:00

Nyt on oma blogi avattu. Toivottavasti tästä on iloa muillekin. Ajatuksena on, että tämän kautta pääsette tunnelmoimaan kanssani Afrikan ihmellisyyttä. Lähden 4.1.2007 Keniaan ja pian sen jälkeen asetun Tansaniaan. Tansaniassa tulen toimimaan lähetysjärjestö FIDAn palveluksessa erilaisissa kehitysyhteistyötehtävissä ja opettamalla raamattukouluilla. Jänskää! Palaan Suomeen 7.9.2006 ellei sitä ennen ole leijona syönyt tai trooppinen tauti kellistänyt. Toivonkin, että näiden sivujen kautta saan aktivoitua myös monia esirukoilijoita. No niin, palataan taas lähiaikoina asiaan!

Tero