Nyt saa taas kuvia blogiin. Tosin ei minun kannettavasta, mutta lataan niita nyt Happosten koneelta Ugandasta. Tassa viela muutama kuva Tangasta, Tansaniasta.
Salokiven perhe asui naapurissa ja vastasi meikalaisen ruokahuollosta ja vapaa-ajan toiminnasta. Tommi on laakari ja Maija terapeutti, joten mitaan hataa ei ollut.

Tommi sai pelikaverin squashiin. Se oli eka kerta minulle ja tulos oli sen mukaista. Pelattiin useampana paivana, enka voittanut eraakaan. Tarkkaavaiset voivat huomata runsaan hikoilun pelivaatteissani.

Salokivet ja Murtosen (joiden asunnossa majoituin heidan Suomi-lomansa aikana) ovat tyossa vammaisprojektissa Tangassa. Kavin toimistolla pari kertaa ja tutustuin hiukan Tansanian vammaisten maailmaan. Paljon on haasteita, mutta jossain on jo menty eteenpain (ymparipyorea arvio, mutta en tosiaan kovin tarkkaan tieda).

Harry asui pihallani Tangassa. Se osasi melkoisen maaran erilaisia aania, joita se tykkasi erityisesti aamulla paastella. Auton aanet loytyi varashalyttimesta piippiin, eri lintujen aanet Harry hallitsi myos samaten kuin useita swahilin ja muiden kielten sanoja. Valilla se huuteli entisia omistajiaan nimelta. Muutaman kerran Harry onnistui hamaamaan meikalaistakin.
Tero
0 kommenttia:
Lähetä kommentti