sunnuntai, 4. maaliskuuta 2007

Paratiisi


Ajattelin tässä yhtenä aamuna, että tämä Tazengwa on oikeastaan aika lähellä täydellistä paikkaa. Ilmasto on juuri sopiva. Lämmintä on aina n. 25-30C. Yön on mukavan viileitä, joten hikoilua ei tapahdu tarpeettoman paljon. Ulko-ovelta on 5 metriä uima-altaaseen jos joskus sattuukin tuntumaan liian kuumalta tai kaipaa liikuntaa. Äänimaisema on sekin erinomainen. Linnut alkavat laulunsa auringon noustessa puoli seitsemän aikaan ja koska täällä on niitä montaa eri lajia ei siihen konserttiin ihan heti kyllästy. Minareetteja ei ole lähistöllä eikä vilkkaita teitä tai suuria asutuksia. Käärmeitäkään ei tähän paratiisiin usein eksy eikä muitakaan häiriötekijöitä. Siitä pitävät huolen äkäiset koirat ja yövartijatkin, jos vain sattuvat heräämään häiriöäänin. Hassuja otuksia täällä kyllä liikuskelee. Kuvan lisko on n. 25 cm pitkä, mutta täysin vaaraton. Oppilaat ja henkilökunta ovat mukavaa väkeä ja juuri ennen auringon laskua pelataan porukalla lentopalloa. Verkkokin on sen verran matalalla, että pääsen aika usein tykittämään iskulyönnit etukentälle. Että kyllä täällä kelpaa elellä.

Laitan vielä pari kuvaa viikon takaisesta Mwanzan reissusta. Sielläkin käytiin kirkossa ja tältä siellä näytti. Meno oli railakasta ja porukka tuntui olevan tosissaan. Ei ihme, että kirkko oli täynnä väkeä ja kasvaa koko ajan niin paljon, että tilan puute on ongelma. Viime kesänä oli 70 ihmistä lähetetty perustamaan uutta seurakuntaa, mutta nyt on heidän tilalleen tullut jo saman verran väkeä.
Ja olihan siella kirkossa tietysti paljon lapsia, jotka ovat kiinnostuneita valkoisesta miehesta ja isosta kamerasta.`Vakiohupi on ottaa kuvia lapsista ja nayttaa sitten kuvat heille kamerasta.
Tero

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Zamboo" Tässä esan kanssa tutkiskeltiin miten sulla menee ja näyttäähän tuo ihan kohtuulliselta. Jos saisit vielä tuon auringonpaisteen ja lämmön siirrettyä tänne kaamoksen keskelle....Blogisi kautta? Joten siunausta työllesi ja terkkuja täältä kotisuomesta toivoo: Emilia, Päivi, Esa ja Arto

Anonyymi kirjoitti...

Aika paratiisi...
ei siel sattumoisin olis muita avoimia työpaikkoja. Kyllä se auringonpaiste tekis hyvää ja mikä ettei välillä vois käväistä uimassakin... urheilun vuoksi.
Ei vaan... siukkuja työhösi. Ei se mitään helppoa varmasti aina ole.

Hair Helmet
Hair Helmet