sunnuntai, 4. helmikuuta 2007

Kalamiehet



Täällä rannikolla saa hyvää kalaruokaa ja muitakin meren herkkuja. Ja niinkuin ruoan muutenkin, meren herkut saa lautaselleen sopuhintaan. Mielenkiintoista oli sattua paikalle, kun Mombasassa kalastajat vetivät verkkojansa veneisiin. Oli muuten paljon kalaa. Tiettävästi kenenkään verkot eivät revenneet, mutta välillä veneitä täytyi käydä tyhjentämässä kaloista rannalla, jotta loput kalat voitiin nostaa kyytiin. Kalastajat olivat myös omaksuneet tutun rallatuksen "Ain laulain työtäs tee..." Nimittäin silloin kun raskaita verkkoja nostettiin kyytiin, alkoi rytmikäs laulu.


Kalakauppiaat ovat myös aktiivisia. Kuvan kalakauppias tuli myymään kalojaan meille, kun rentouduimme hotellimme terassilla. Kaupat syntyivätkin. Ei tosin tästä Red Snap -kalasta. Tätäkin kalaa maistoin myöhemmin ja sitä pidetään yhtenä parhaista ruokakaloista näillä seuduilla.
(Nämä tapahtuivat siis jo yli viikko sitten Mombasassa, mutta pieni hyppäys kronologiassa sallittakoon. Täällä Afrikassa kun aikakäsitys on muutenkin vähän erilainen.)
Tero

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näkyi setällä olevan useampiakin asiakkaita samaan aikaan, vaikka toisesta näkyy vai häntä!

Mersku

Hair Helmet
Hair Helmet