Tansaniaan
Nyt alkaa Kenia jaada pikkuhiljaa taakse. Huomenna ylitamme rajan ja alkaa koulutusosuus Tansaniassa. Palaamme Keniaan viela lyhyelle rantalomalle Mombasaan 23.1. josta hajaannumme omiin tyopaikkoihimme 26.1. Jannitys alkaa nousta sita mukaa kun omat vastuut lahestyvat.
Paljon on tullut nahtya Keniaa parin viikon aikana. Olemme kayneet paivittain keskimaarin kahdessa kohteessa tutustumassa. Kohteita ovat olleet mm. Orpokoti, vanhainkoti, metsan istutusprojekti, maatalousprojekti, Nairobin nahtavyydet, kaarmepuisto, elaintarha, laaketehdas, luonnonpuisto...
Eras erityinen kohtaaminenkin tapahtui sunnuntaina, kun kavin tapaamassa kotiseurakuntani Anjalankosken helluntaiseurakunnan nuorta, iloista lahettia Ulla Suvantoa Nairobissa. Oikeastaan Ullan asemapaikka oli jonkin verran Nairobin ulkopuolella ja siella kayminen julkisilla kulkuneuvoilla oli seikkailu. Matkoihin meni yhteensa n. 6 tuntia ja perilla ehdin olemaan n. tunnin. Kerran jain bussista vaarassa kohtaa ja kavelin yli tunnin. Jannitys alkoi nousta, kun alkoi tulla pimea. Taalla kun ei ole suositeltavaa liikkua pimean aikaan. Saavuin perille kuitenkin juuri pimean laskeutuessa runsaiden kiitosrukousten kera.
Ulla parjasi hommissaan oikein hyvin. Hanen esimiehensa Youth With A Missionissa sanoi, etta Ulla on muuttunut ujosta Suomalaisesta rohkeaksi Kenialaiseksi. Ei silti kay kateeksi hanen elamaansa. Kun mina ja muut Afrikantahti-projektilaiset syodaan parhaissa ravintoloissa ja yovytaan vahintaan keskinkertaisissa hotelleissa Ulla jakaa huoneen kuuden muun tyton kanssa eika nukkuessa ollut aina patjaakaan tarjolla. Ruokakin on ollut aika yksipuolista, mutta mistaan ei Ulla tapansa mukaan valittanut. Teette hyvin jos muistatte myos Ullaa rukouksin. Han palaa Suomeen muistaakseni 1. Maaliskuuta.
Kiitos kaikille esirukoilijoille myos omasta puolestani. En tieda koska taas paasen nettiyhteyksien aareen, mutta talla hetkella kaikki on hyvin, eika mitaan suuria uhkia nay tulevaisuudessakaan.
Tero
1 kommenttia:
Nayttaa toi Kenian yleinen kristillisyys vaikuttaneen sinuunkin, mutta etta niinkin kirjaimellisesti etta aivan apostolinkyytiin siirtyminen tuntuu hivenen liioittelulta!
Pidahan huoli itsestas!
Systeri
Lähetä kommentti