tiistai, 16. tammikuuta 2007

Safari

Kävimme tietysti myös safarilla, Keniassa kun olemme. Safarikohteemme oli Nakurun luonnonpuisto, koska se oli paljon halvempi kuin kuuluisammat Masai Mara ja Serengeti. Samalla jouduimme tinkimään hiukan myös eläimien esiintymistiheydestä, joten suuret kissapedot jäivät näkemättä. Eläimiä toki oli paljon. Merkittävin bongaus oli leveähuulinen eli valkea sarvikuono.










Toisella reissulla Naivasha-järvellä näimme myös virtahepoja. Ennen en ole nähnytkään yhtä aggressiivisia otuksia. Kun veneellä meni parinkymmenen metrin päähän, niin aina vähintään yksi hepo lähti laumasta hyökkäämään kohti. Onneksi veneen moottori toimi moitteettomasti. Ei ihme, että virtahepo tappaa täällä enemmän ihmisiä kuin esim. käärmeet tai leijonat.












Täällä pääsee lähelle eläimiä. Onneksi en ole vielä joutunut liian lähelle virtahepoa tai muuta eläintä, jolla olisi pahat mielessä (lukuun ottamatta hyttysiä). Eräs mieleenpainuva kohtaaminen oli gepardin rapsuttaminen. Taisi olla aika kesy, mutta oli se silti eri jännää. Se nuoli kättäni innokkaasti hiekkapaperin karhealla kielellään. Piti ihan tarkistaa ettei iho mennyt rikki. Ei mennyt.

Tero

1 kommenttia:

Mersku kirjoitti...

Heips,

Toivottavasti kissan rapsuttaminen ei herattanyt hinkua hankkia kotielaimia... voit lukea meikalaisen pois laskuista jos tarttet 'lastenvahtia' mirrillesi.

Kiva lukee sun kuulumisia, on olleet tosi mielenkiintoisia! Oot tosi rakas ja rukouksissa.

Systeri

Hair Helmet
Hair Helmet