Se on siinä!

Elämä alkaa löytämään uransa täällä Suomessa. Tutut ja sukulaiset on moikattu ja työttöman arki alkanut. Afrikantähti -ohjelma päättyi syyskuun loppuun ja kävin ilmottautumassa työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Ihan vakavissaan en kylläkään työtä enää hae, kun sellainen luvattiin jo pari viikkoa sitten. Aloitan työt opettajana helluntaiherätyksen Iso Kirja raamattuopistolla Keuruulla joulukuun alussa. Sitä ennen on siellä jo pari viikonloppukurssia opetettavana ja asunnon etsiminenkin on ohjelmassa. Eli erityisen työttömänä ei ehdi olemaan. Käyn vielä myös Englannissa moikkaamassa Newbouldeja eli siskoni perhettä, enkä vähiten heidän puolivuotiasta poikaansa Samuelia.

Ajatuksena oli jatkaa bloggaamista täältä Suomesta käsin, mutta käytäntö on osoittanut, ettei julkaisukelpoista asiaa tule kovin usein mieleen. Ja jos tuleekin, niin laiskana miehenä en jaksa niistä kirjoittaa. Täytynee nyt siis luovuttaa ja tyytyä jakamaan elämäänsä muiden kanssa eri tavoilla. Sähköpostia saa kirjoitella edelleen. Osoite on tjtausta(at)gmail.com. Blogi säilyy edelleen verkossa ja suosittelen vierailemista Afrikan ihmisten kotisivuilla, joihin löytyy linkit tuosta vasemmalta.

Niin, kuvassa on perheeni. Siskoni Minna ja Merja, Merjan poika Samuel, Äiti, Isä, Merjan mies Richard ja minä.

Kwaheri kuanana!

Suomi

Afrikka on nyt takana. Perjantai meni tiiviisti matkustaessa ja Suomeen saavuin illalla yhdeltätoista. Vastaanottamassa oli jo lentokentällä Kouvolan kavereita ja kotona Lempäälässä oli vanhemmat, molemmat siskot ja isosiskon poika Samuel. Kuvassa Samuel on enonsa sylissä!

Ja mitäs nyt, kun Afrikka on ohi? En tiedä! Syyskuu menee vielä Afrikantähti -projektin puitteissa: lopputyötä kirjoitellessa ja lähijaksolla Anjalankoskella. Lokakuussa jään virallisesti työttömäksi. Aikomuksena ei ole olla pitkään työttömänä, joten yritän keksiä jotain mielekästä. Jos sinulla on jotain mielessä, niin ota yhteyttä.

"Tero Afrikassa" -blogi päättyy nyt tähän. Sen verran olen kuitenkin innostunut jakamaan elämääni muiden kanssa, että ajattelin jatkaa bloggaamista muissa merkeissä. Osoite säilyy samana, mutta muutan ulkoasua ja hiukan tyyliä. En aio kirjoittaa enää matkapäiväkirjaa, vaan lähinnä jakaa pohdintojani, viisauttani ja tyhmyyttäni. Arvioikaa sitten itse.

Suuri kiitos tässä vaiheessa kaikille matkan tukijoille: rahoittajille, rohkaisijoille ja esirukoilijoille. Ja myös teille kaikille blogini lukijoille. Laskurin numero on kasvanut rohkaisevasti. Ilman teitä en olisi jaksanut kirjoittaa ylös matkan vaiheita. Nyt ne on kumminkin tallessa netissä.

Kiitos ja kuulemiin!

Tero

Viikko

Tassa on menneen viikon tyomaani. Kampala School of Theologyn diploma -kurssin oppilaat, joille opetin seurakuntien istuttamisesta. Joukossa oli useita, jotka olivat jo perustaneet seurakuntia. Toiset jo melkein kymmenen. Uusien seurakuntien istuttaminen ei ole taalla vaikeaa, enka yrittanyt sita saada silta kuulostamaankaan. Kerroin erilaisista tavoista tehda sita ja ajatusten vaihtaminen oppilaiden kanssa oli antoisaa. Nyt on opetukset ohi ja tyon alla on projektien tarkastaminen. Jalleen aika hauskaa puuhaa, koska oppilaiden kirjallinen englannin kielen taito on viela huonompi kuin heidan puhumisensa. Holy Spirit = Holy Sprite jne.

Iltapaivisin annoin erilaisia ryhmatoita ja oppilaat menivat afrikkalaiseen tapaa puun alle niita pohtimaan.

Taalla Kampalassa on kansainvalinen tunnelma. Kuvassa vapaaehtoistyota tekeva Tuija Kamppi Australiasta. Taustalla Hannu Happonen, jonka juuret ovat Suomen lisaksi Kanadassa. Hannun ja Millan toimistossa on tullut vietettya aikaa, koska nettiyhteydet pelaavat siella useimmiten, kuten nyt. Toimisto on rakennettu kontista, mika on aika tyypillista Afrikassa.

Viikon paasta olen jo Suomessa! Keskiviikkona matkustan Keniaan, josta lentoni lahtee perjantaina Suomeen. Pari yota olen Sami ja Paula Konttisen luona Nairobissa.

Pian nahdaan!

Tero

Uganda

Ensimmainen viikko on takana Ugandassa. Oli mielenkiintoista tulla taas uuteen maahan, mutta eipa tama niin kovin erilainen ole Keniaan ja Tansaniaan verrattuna. Ainakaan Suomen perspektiivista. Happosen Hannu ja Milla perheineen ovat taalla Raamattukoulu/AIDS/kasityoprojekteissa, minka lomassa he ovat myos ruokkineet minut. Asun raamattukoulun Guest housessa, mika on ihan ok paikka. Samalla maella asuvat myos Pertti ja Heidi Soderlund ja heidan tyttarensa Ellen, seka Heinoset, jotka ovat parhaillaan Suomessa. Soderlundien esikoistyttoon Daisyyn tutustuin jo Sansibarilla, kun majoituin siella heidan perheessaan. Pertin isa oli legendaarinen Ake Soderlund, joten nyt on heita lahetystyossa Afrikassa jo kolmannessa polvessa (neljannessa jos lasketaan Matin ja Daisyn pikkupojat). Olen tutustunut talla viikolla hiukan Kampalan liikenneruuhkiin ja taalla tehtavaan Fidan tyohon. Yhdessa AIDS-seminaarissa olin oppimassa ja eilen olin konferessissa eraassa kylassa...Ajoimme vajaat 2 tuntia lanteen Kampalasta ja saavuimme kylaan, jonka nimen olen jo unohtanut. Olimme paikalla vaan hiukan liian ajoissa ja odottelimme paikan paalla viela reilun tunnin, ennenkuin yleisoa oli paikalla edes kohtuullisesti. Paikalla oli useampia pastoreita ja mina nuorimpana sain aloittaa. Pikku hiljaa vakea tuli paikalle mukavasti ja kolmannen pastorin alottaessa oli sali jo taynna (n. 250 hloa). Yhteensa viisi saarnaa, useampia kuoroja, rukousta, terveisia ym. puheenvuoroja ja ei yhtaan taukoa! Siina meni se paiva mukavasti. En ole aiemmin ollutkaan kokouksessa, joka kestaa yli 7 tuntia. Onneksi oli elavia puheita ja lauluja ja vetta mukana. Kenellakaan ei ollut kiire pois.

Konferenssi oli erityisen virkistava hengellisesti. Neljannen saarnan jalkeen oli rukouspalvelua ja siina sain itsekin paljon. Erityisen tarkea konferenssin onnistuminen oli jarjestavalle seurakunnalle, jonka pastori oli kuollut n. viikkoa aiemmin autokolarissa. Nuori leski oli mukana melkoisen lapsikatraan kanssa, joista osa oli pastorin AIDSiin menehtyneen veljen lapsia.

Pertti Soderlund oli konferenssin paapuhuja ja piti viimeisen saarnan. Hanta tulkkaamassa oli Sunday, joka itse piti edellisen saarnan. Kuten voitte huomata paidan housuista karkaamisesta, Sundaylla oli vauhtia puheessa. Samaten konferenssissa puhui Malawilais-Norjalainen Steven, joka oli hiessa hankin puheensa jalkeen. Aloin epailla omaa sopivuuttani Ugandan vauhtisaarnaajien joukkoon, mutta pian palaan nukuttamaan Suomalaisia rauhallisella tyylillani.

Tero

Kuvia

Nyt saa taas kuvia blogiin. Tosin ei minun kannettavasta, mutta lataan niita nyt Happosten koneelta Ugandasta. Tassa viela muutama kuva Tangasta, Tansaniasta.Salokiven perhe asui naapurissa ja vastasi meikalaisen ruokahuollosta ja vapaa-ajan toiminnasta. Tommi on laakari ja Maija terapeutti, joten mitaan hataa ei ollut.

Tommi sai pelikaverin squashiin. Se oli eka kerta minulle ja tulos oli sen mukaista. Pelattiin useampana paivana, enka voittanut eraakaan. Tarkkaavaiset voivat huomata runsaan hikoilun pelivaatteissani.

Salokivet ja Murtosen (joiden asunnossa majoituin heidan Suomi-lomansa aikana) ovat tyossa vammaisprojektissa Tangassa. Kavin toimistolla pari kertaa ja tutustuin hiukan Tansanian vammaisten maailmaan. Paljon on haasteita, mutta jossain on jo menty eteenpain (ymparipyorea arvio, mutta en tosiaan kovin tarkkaan tieda).

Harry asui pihallani Tangassa. Se osasi melkoisen maaran erilaisia aania, joita se tykkasi erityisesti aamulla paastella. Auton aanet loytyi varashalyttimesta piippiin, eri lintujen aanet Harry hallitsi myos samaten kuin useita swahilin ja muiden kielten sanoja. Valilla se huuteli entisia omistajiaan nimelta. Muutaman kerran Harry onnistui hamaamaan meikalaistakin.

Tero

Tanga

Viimeiset 10 päivää meni Tangassa. Tanga on rauhallinen kaupunki Darin ja Mombasan puolivälissä Tansanian puolella. Valmistelin opetusmateriaalia Ugandaan ja vietin aikaa Salokiven perheen kanssa.

Nyt olen takaisin Darissa. Fidan tarjoama lähtölounas on syöty ja edessä viimeinen yö Tansaniassa (kunnes joskus ehkä palaan). Huomenna lennän aamupäivällä Kampalaan, Ugandaan. Ihan mielenkiinnolla odotan tulevaa, mutta samalla on hiukan haikea jättää täällä jo tutuksi tulleet ihmiset taakseen.

Blogiin ei pysty nyt lisäämään kuvia, joten vian korjaantumista odotellessa on tyydyttävä sanalliseen viestintään. Nyt on päällimmäisenä sanana mielessä "väsymys". Sitä vastaan on kuitenkin taisteltava vielä hetki, että saan pakattua n. 25kg tavaroita 20kg kiintiöön (tai päätettävä mitä jätän tänne).

Tero

Leijona

Siinä se nyt on! Jälleen on yksi asia tehty elämässä pois päätä vaivaamasta. Leijona on nähty villinä luonnossa ja vielä kuvattu. Itse asiassa Serengetissä ja Ngorongorolla näin useita leijonia ja otin niistä kymmeniä kuvia. Seuraavaksi voi ottaa jonkun uuden tavoitteen elämälle.

Safarielämä on jännää. Ngorongoron kraaterin reunalla oli camping-alue, jossa yövyimme yhden yön. Samaa aluetta käytti myös kolme norsua ruokailuunsa. Norsu ei ole yleensä kovin aggressiivinen, mutta leirintäalueen asukkaat onnistuivat hermostuttamaan otuksen kun menivät kuvaamaan liian läheltä. Norsu jahtasi ihmisiä parikymmentä metriä ja luovutti sitten. Tai ehkä totesi voittaneensa, kun ihmiset vielä jatkoivat juoksuaan eri suuntiin. Pimeän laskeuduttua tuli toinen vierailija (tai oikeastaan isäntä) meitä lähelle. Iltaa istuessamme teltan edessä havaitsime yllättäen puhvelin syövän muina miehinä ruohoa vain 10m päässä meistä. Opas kiiruhti jo varoittamaan meitä, koska puhveli hyökkää hanakasti ihmisenkin päälle. Tämä kaveri oli kuitenkin rauhallinen. Välillä se tuijotti meitä, mutta enimmäkseen me sitä.

Maisemat on Serengetissä hienot. Ngorongoro on myös jo nähtävyys sinänsä: Tulivuoren kraateri, mikä on täynnä elämää.

Matkaseura oli ihan kunnollista. Kuskin ja oppaan lisäksi Land Cruiserissamme matkasi kaksi Tamperelaista tyttöä ja kaksi Amerikkalaista poikaa. Tapasin tämän porukan Mwanzassa ja kun jaoimme kulut viidestään, tuli matkan hinnaksi lopulta aika kohtuullinen summa rahaa (390$ mitä halvemmalla ei kahden yön safaria pysty tekemään).

Eläimiä oli monenlaisia. Osa on saaliita ja osa saalistajia. Kuvassa Thompsonin gaselleja (kai).

Norsut ovat melkoisia metsämiehiä. Puusta yleensä näkee, onko norsu käynyt sitä syömässä vai ei. Isotkin oksat joutuvat taipumaan kun norsulla on nälkä.

Kirahvin perspektiivi on erilainen kuin useimpien muiden eläimien. Tämänkin kuvan kirahvipariskunta katseli meitä alaspäin.

Emme olleet suinkaan ainoita safarimatkaajia Serengetissä. Tällä hetkellä on huippusesonki safaribisneksessä. Alue on kuitenkin niin laaja, ettei minua erityisemmin häirinnyt toiset matkaajat.

Gepardi oli hieno bongata. Se oli leijonan ja leopardin kanssa ykkösenä toivelistalla eläimistä, joita haluaisin nähdä. Kuvan gepardi oli kaverinsa kanssa pyydystänyt Thompsonin gadellin ja oli sitä juuri syömässä kun saavuimme seuraamaan sen ruokailutottumuksia.

Lopuksi pieni havaintotehtävä: Yritä löytää leopardi tästä kuvasta. Oli se elävänäkin vaikea huomata, myönnän.

Kaiken kaikkiaan safari meni ihan nappiin. Eläimiä nähtiin enemmän kuin uskalsi toivoa. Kaikki alueella elävät isommat otukset tuli bongattua. Ainoa pikku minus oli sää. Täällä Tansaniassa on sadellut hiukan viime päivinä vaikka ei olekaan sadeaika. Ja Ngorongoron kraaterin reunalla oli kylmä. Se on 3500m merenpinnan yläpuolella ja illalla lämpötila laski lähes nollaan. Onneksi oli hyvä makuupussi ja lämmintä vaatetta mukana.

Tero